24.11.2016

Kannustava Austin Kleon -seinäkalenteri

Sain edellisellä Tallinnan reissulla tärkeän tehtävän Viru keskuksen Rahva Raamatussa. Minun piti etsiä itselleni kalenteri joululahjaksi. Tehtävänjaossa olisi varmasti voinut huonomminkin käydä, joten ryhdyin innolla töihin.

Koska minulla on jo Happy Planner, joka on vuoden 2017 loppuun saakka, ohitin tietoisesti kaikki tasku- ja pöytäkalenterit. En halunnut edes nähdä mistä kaikesta ihanasta jään paitsi.

Sen sijaan kiinnitin kaiken huomioni seinäkalentereihin, ja niissä riittikin työsarkaa.

Valehtelematta vaihtoehtoja oli varmaan ainakin sata erilaista. Suurin oli niin valtava, etten edes harkinnut sen roudaamista laivalla Suomeen, vaikka se olisikin ollut loistava joululahja eräälle Mucha-fanille. Tarkistin asian Rahva Raamatun sivuilta, ja sen kalenterin koko oli 46x64cm.

Vaihtoehtoina seinäkalenterien kuvituksissa oli taidetta, eläimiä, kukkia, maisemia, autoja, motivoivia lauseita... siis kaikkea perinteistä.

Mutta kun näin tämän kalenterin, tiesin heti, että tässä se on.


Austin Kleonin Steal Like an Artist - A 2017 Calendar for Creative Kleptomaniacs on sopivan kokoinen minun käyttötarkoitukseeni (30,5x30,5cm).

Ihastuin tähän kalenteriin ensisilmäyksellä, sillä luin viime kesänä kaksi Austin Kleonin kirjaa, ja pidin niistä valtavasti.


Kirjat sopivat viestiltään mainiosti kaikille, jotka haluavat luoda jotain ja kaipaavat hieman rohkaisua työskentelyynsä.

Lisäksi ne ovat hyvin kirjoitettuja ja hauskasti kuvitettuja.


Minun olisi varmaan jo korkea aika tarttua näihin kirjoihin uudestaan palauttaakseni mieleeni kirjojen mainiot opit. Sen jälkeen tämä kalenteri toimii loistavana muistuttajana koko ensi vuoden ajan.

Kun vuosi on kulunut, hyödynnän kalenterin kuvituksen jotenkin. Teen tauluja tai vaihtuvan julistenäyttelyn, sillä hyvistä opeista ei voi koskaan saada liikaa muistutusta. Kuten esimerkiksi seuraava "Just keep going" eli vapaasti suomennettuna etiäpäin, sanoi mummo lumessa.


Tämä alla oleva on yksi lempikaavioistani, josta aina muistutan niin itseäni kuin muitakin, jotka löytävät itsensä sielun pimeästä yöstä.


Seinäkalenterin tuleva sijoituspaikka ei ole vielä varmistunut. Todennäköisesti ripustan sen johonkin kirjoituspöytäni lähelle, sillä siellä minulla ei ole vielä seinäkalenteria.

Toinen vaihtoehto olisi keittiö, jossa myös teen paljon kirjoitustöitä, mutta siellä on jo yksi seinäkalenteri. Siihen merkitsen miehen menot.

Mies ei itse käytä mitään kalenteria, joten oman mielenrauhani takia totesin, että minun on parempi laittaa miehen menot muistiin, jotta voin aina muistuttaa, missä hänen pitää seuraavana päivänä olla.

Deadlineista ja muista älä edes kysy. Ei hän niissä pysy, koska ne tulevat aina "yllätyksenä". Huoh.

Parhaani olen yrittänyt motivoidakseni miestä kalenterin käyttöön, mutta ilmeisesti tämä on taas niitä suutarin lapsilla ei ole kenkiä -tapauksia.


Tämä blogiteksti syntyi rakkaudella eikä minkäänlaisella sponsoroinnilla tai affilioinnilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti