13.4.2016

Carpe Diem - Tartu hetkeen

Eräänä iltana käydessäni nukkumaan päätin vielä kurkata ikkunasta ulos. Tämä tapa minulla on vain maalla ollessa enkä tiedä mitä odotan näkeväni. Ehkä se on vain tapa tarkistaa, että kaikki on hyvin ja voin siten nukahtaa rauhallisin mielin.

Tällä kertaa minun piti kuitenkin skarpata väsyneitä silmiäni tarkentaakseni näkymään. Se oli sellainen hetki, kun henki salpautuu. Oli tähtikirkas yö - kirjaimellisesti.

Ihailin hetken näkymää ikkunasta. Sitten suljin verhon ja kävin nukkumaan. En kuitenkaan saanut rauhaa. Minua väsytti, peiton alla oli ihanan lämmintä ja minulla oli raukea olo. MUTTA. Ulkona on pilvetön tähtitaivas. Nukkumaan pääsen joka ilta, mutta tähtitaivasta pääsen harvemmin ihailemaan. Käytyäni lyhyen neuvottelun itseni kanssa, nousin lämpimän peiton alta. Laiskuuttani kiskoin pyjaman päälle vain hupparin ja toppatakin ja lähdin ulos pakkaseen.

Olin haltioissani. Niska vääränä tuijotin kohti taivasta. Pian tärisin kylmästä, mutta se ei haitannut. Näky oli henkeä salpaava. Näin satoja tähtiä, ehkä tuhansia, en tiedä kuinka paljon. En laskenut, sillä niitä oli loputtomasti, silmänkantamattomiin. Ne loistivat kirkkaina yläpuolellani. Tunsin itseni pieneksi. Koin olevani todistamassa jotain niin kaunista, jota en oikeasti pysty sanoin kuvaamaan. Kamerallani yritin sitä kuvata, mutta ei siitä mitään tullut. Kamerani ei tallenna tähtien kauneutta. Silmälasieni vahvuuskaan ei riittänyt näkemään niitä selkeinä.

Kaiken tuon kauneuden lisäksi näin vielä tähdenlennon. Lopulta en enää kestänyt. Kyyneleet valuivat poskillani kun maailman kauneus pakahdutti minut. Olin niin kiitollinen saadessani olla todistamassa tuota kaikkea.

Lopuksi halusin nähdä vielä Otavan - ainoan tähtikuvion jonka tunnen. Lopulta bongasin sen selkeänä ja kirkkaana suoraan yläpuolellani.

Kylmästä täristen ja kyyneleitä kuivaten palasin takaisin sisälle. Kömmin peiton alle lämpimään ja olin ikionnellinen siitä, että olin tarttunut hetkeen. Sain siitä kauniin, ikimuistoisen hetken. Nytkin kun muistelen sitä, kyyneleet pyrkivät silmiini.

Kaupungissa asuessa tähtitaivas on valitettavasti harvinaista herkkua. Onneksi pääsen välillä maalle katuvalojen ulottumattomiin, niin pääsen todistamaan tuota upeaa näkyä.

Samaan aikaan kun muu maailma katsoi filmitähtiä punaisella matolla, minä tuijotin taivaan tähtiä, minkä jälkeen seikkailin unimaailmassa. Se oli minun valintani, ja se oli paras valinta siinä hetkessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti