18.2.2016

Ai Weiwei @ HAM - vielä 10 päivää

HAM:issa eli Helsinki Art Museumissa on vielä reilun viikon ajan kiinalaisen Ai Weiwein taidenäyttely.

Helsingin Tennispalatsissa sijaitseva museo on nyt jälleen auki remontin jälkeen ja oli kiva päästä tutustumaan uudistettuun ja laajennettuun museoon.

Näyttelyyn voi tutustua lukemattomin eri tavoin


Sisään astuessasi kohtaat ensimmäisenä pöydän, joka on täynnä muistilappupinoja, josta jokainen voi poimia mukaansa erilaisia tapoja tutustua näyttelyyn. Ideoita oli oikeasti laidasta laitaan. Harmi, kun en tuosta pöydästä ottanut kuvaa, mutta tässä esimerkkinä kolme ideaa, jotka minulla tarttuivat mukaan.




Tämä idea tarjota kävijöille aikaisemmasta poikkeavia tapoja tutustua näyttelyihin, on mielestäni loistava. Museossa voi vierailla monesta eri syystä ja näyttelyyn voi todella tutustua lukemattomin eri tavoin, kuten esimerkiksi bingoamalla.

HAM-bingo


Toinen hauska idea oli HAM-bingo. Seuralaiseni kanssa bongasimme kahdeksan kuvaa yhdeksästä Ai Weiwei -näyttelyn bingolapusta - oikean ylänurkan yksityiskohta jäi bongaamatta.




Erityiskiitos museolle tuosta yläreunassa keskellä olevasta kuvasta. Tuota yksityiskohtaa teoksesta ei normaalikävijä edes näe, joten ilman bingokuvaa tuo olisi jäänyt näkemättä. Tämä olisi ollut todella sääli, sillä se toi tuohon teokseen niin paljon enemmän sisältöä ja vau-efektiä.

Ai Weiwei


Ilokseni lempiteoksestani Ai Weiwein näyttelyssä sai ostettua postikortin museokaupasta. Kyseessä on velkakirja ja koko näyttelysali oli tapetoitu lattiasta kattoon velkakirjatapetilla. Näky oli aika huikea.




Näyttelyssä on monia muitakin upeita teoksia. Monissa teoksen suuruus ihmetytti ja jäin miettimään, miten ihmeessä ne teokset on siirretty ja koottu. Mutta voin kyllä todeta, että HAM:in korkeat näyttelytilat ovat nyt todella hyvin käytetty ja täytetty.

Tarinat joidenkin teosten takana olivat aika surullisia. Etenkin yhdestä teoksesta jäi varmaan ikuiset traumat, kun ensin arvuuttelin mikä se voisi olla ja keksin sille hauskaa käyttöä. Sitten luin tarinan teoksen takaa ja kylmät väreet menivät selkää pitkin. Auts. Teos avautui tarinan myötä täysin uusin silmin. Tämä Jätesäiliö-niminen teos on uutena teoksena nyt ensi kertaa esillä.

HAM:in vessa on myös näkemisen arvoinen


Näyttelyn lopuksi kannattaa myös ehdottomasti muistaa vierailla naisten- tai miestenhuoneessa. Se on ehdottomasti myös näkemisen arvoinen. Kuulemma ei ole tarvetta vierailla vastakkaisen sukupuolen wc-tiloissa, sillä molemmat on koristeltu samalla tavalla - myös miehet pääsevät nauttimaan ihanista pinkin eri sävyistä.




Peilissä teksti "et tiedä kuinka kaunis olet".


Lisätietoja Ai Weiwei näyttelystä täältä. Hopi hopi, vielä ehdit, ennen kuin se päättyy 28.2.

Minusta näyttely oli hieno juuri teosten syntytarinoiden takia. Taiteella voi myös ottaa kantaa ja pyrkiä vaikuttamaan.

Mikäli poliittinen kannanotto ja surulliset ihmiskohtalot ahdistavat, ei hätää, sillä saat piristettyä tunnelmaa kiertämällä lopuksi HAM:in alakerran, jossa pääset ihastelemaan muun muassa Tove Janssonin luomia Muumilaakson hahmoja. Toki Ai Weiwein näyttelyyn voi myös tutustua ilman taustatarinoita, ja silloin kokemus on jälleen aivan eri, mutta näkemisen arvoinen mielestäni silloinkin.


16.2.2016

TED 2016: Dream Finnkinolla

En ole ennen ollut Finnkinon Eventissä enkä kuuntelemassa livenä TED-puheita, joten nyt saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.


Itse TED-tapahtuma on Vancouverissa Kanadassa ja se lähetetään suorana elokuvateattereihin ympäri maailman. Ilmeisesti tämä on ensimmäinen kerta kun näin tehdään. Suomessa esityksiä voi seurata ainakin Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Finnkinon sivuilta:
Tapahtumassa, jota isännöi TED-kuraattori Chris Anderson, maailman johtavat ajattelijat, taiteilijat, keksijät ja visionäärit puhuvat kuuluisassa 18-minuutin formaatissa jakaen ideoita suurimmille unelmillemme. Siitä syntyy ihmettelyn, innon ja optimismin henki ja ilmapiiri, joka edustaa maailmaa parhaimmillaan.

Tuota ihmettelyn, innon ja optimismin henkeä sitten odotellessa.

Lippujakin näyttää vielä olevan saatavilla, mikäli mielit itsekin paikan päälle.