10.4.2015

Järjestyksellä on väliä - Lopeta lykkääminen

Sanotaan, että päivä tulisi aloittaa sillä kaikista tärkeimmällä tehtävällä, jotta saat ainakin sen tehtyä tai aloitettua sinä päivänä. Kyllä, olen samaa mieltä, mutta…

Kun yritin aloittaa päiväni tärkeimmällä tehtävällä, joka on tällä hetkellä e-kirjan kirjoittaminen, huomasin sen erittäin vaikeaksi. Keksin joka aamu miljoona muuta asiaa, jotka muka pitää tehdä ensin. Pyykit pitää laittaa koneeseen pyörimään, sähköpostit lukea, vähän hengata somessa, milloin mitäkin. Huomasin lykkääväni kirjoittamisen aloittamista ja pahasti. Asia kävi häiritsemään, sillä päiväni tuppasivat venymään, kun ensimmäisen työtehtävän aloittamiseen meni aivan liian kauan aikaa.

Sitten mietin, miten saisin madallettua kynnystä kirjoittamisen aloittamiseen. Sanotaan, ettei tulisi kiinnittää huomiota tekstin laatuun. Tulisi vain kirjoittaa, muokata ehtii myöhemminkin.


Alenna vaatimustasoa, jotta aloittaminen helpottuu


Aloitan aamuni aamusivujen kirjoittamisella eli sinänsä kirjoittaminen ei ole se ongelma. Sitten tajusin, että voisin ennen e-kirjan kirjoittamista kirjoittaa blogitekstin luonnosta, paino sanalla luonnos. Se toimi! Sain kirjoittaa vapaata tajunnanvirtaa, sillä kyseessä oli vain luonnos, joten tekstin ei tarvitse olla mitenkään viimeistelty. Madalsin täten huomattavasti vaatimustasoani. Toki, e-kirjaakin voisi pitää luonnoksena, mutta minun mieleni mukaan se kuulostaa liian rankalta kirjoittaa kokonainen kirja pelkkää luonnosta. Kuka nyt sellaista haluaisi tehdä. En minä ainakaan.

Kun mieli tekee tepposen


Kun olen 30 minuuttia luonnostellut blogitekstiä, voin ikään kuin siirtyä lennosta e-kirjan kirjoittamiseen eikä tunnu edes pahalta. Kun kerran on päässyt vauhtiin kirjoittamisessa, on periaatteessa ihan sama, että tiedosto ja aihe vaihtuu välillä. Ikään kuin huijaan itseni hauskan ja vapaan kirjoittamisen kautta vakavaan kirjoittamiseen. Hetkinen!

Fakta kuitenkin on, ettei e-kirjan kirjoittaminen ole vakavaa. Ihan samanlaista kirjoittamista se on kuin blogitekstinkin kirjoittaminen. Kyseessä on vain hieman isompi työ. Tajusin vasta nyt kun kirjoitan tätä, miten olen kirjoittamiset luokitellut. En tiedostanut, että pidin e-kirjan kirjoittamista vakavana. Ei ihmekään, että lykkäsin sitä. Kuka nyt mitään vakavaa ja tylsää haluaa heti aamusta tehdä. (Huomaatko? Vakavat asiat ovat minusta tylsiäkin :-)

Mikä on sinun prioriteettisi ja mitä teet ennen sitä?


Sinun kannattaa omalta kohdaltasi miettiä, mikä olisi parempi toimintajärjestys tai tapa ajatella, jos tällä hetkellä lykkäät päivästä toiseen jonkun tärkeän ja mielekkään työn tekemistä. Mitä voisit tehdä ennen sitä, että siirtyminen siihen sujuisi helpommin? Tai miten voisit muuttaa omaa ajattelusi lykättävästä työstä?

Omalla kohdallani asioiden ratkaiseminen kirjoittamalla toimii, sillä silloin paljastuu miten oikeasti ajattelen asioista. Toinen hyvä tapa on avautua jollekin ongelmastasi ääneen. Tavalla ei ole väliä, kunhan saat omista ajatuksistasi kiinni, koska vasta sitten pääset muuttamaan niitä. Tai tee niin kuin minä ja huijaa itsesi tekemään jotain aloittamalla jollain helpommalla ja hyppäämällä vauhdissa toiseen tehtävään.

Aloita päiväsi parhaalla mahdollisella tavalla


Kun sanotaan, että päivä tulisi aloittaa päivän tärkeimmällä tehtävällä, on siinä oiottu hieman mutkia. Vai oletko sinä suoraan sängystä ylös noustuna muka valmis siihen päivän tärkeimpään koitokseen? En minä ainakaan. En todellakaan. Ennen sitä päivän tärkeintä minun on otettava aika monta askelta. Ensin kirjoitan aamusivut, sitten ehkä treenaan, peseydyn, syön aamupalan, meditoin, kirjoitan sitä blogitekstin luonnosta puolisen tuntia ja sitten vasta pääsen siihen päivän tärkeimpään kun olen oikeasti herännyt, virkeänä ja valmiina tositoimiin.

Tätä kirjoittaessa havahduin siihen, etten ole vielä syönyt aamupalaa. Ei ihmekään, että huikoo ja on hiukan heikko olo. Joten lähdenpä tästä nyt sitten aamupalalle ja käyn vasta sen jälkeen päivän tärkeimmän kimppuun. Joku järjestys on oltava. Joku sanoo, että ensin työ, sitten vasta huvi, mutta minä sanon ensin ruoka, sitten vasta työhupi ;-)


27.3.2015

Oletko onnellinen?

Kysyin eilen lähimmäiseltäni mielestäni yksinkertaisen kysymyksen: "Oletko onnellinen?"
Mitä sinä vastaisit tähän kysymykseen?

Vastaisitko yksinkertaisesti, mutta varmasti, että "Kyllä".
Vai vastaisitko yhtä suurella varmuudella, ”Kyllä, sitten kun… (lisää oma ehtosi onnellisuudelle)”. On kesäloma? Tämä työ on valmis? Olet valmistunut koulusta? Sinulla on työpaikka? Sinulla on puoliso ja lapsia, oma talo, auto ja koira?
Tai jos vastaat, ettet ole onnellinen, niin miksi et? Mikä on sinun ehtosi onnellisuudelle? Milloin saat olla onnellinen?

Lähimmäiseni vastaus kuitenkin pysäytti minut. En ollut sellaiseen vastaukseen hänen taholtaan lainkaan valmistautunut. Vastaus kuului: ”En ole miettinyt”. Mitä tuollaiseen pitäisi sanoa?

Minulle onnellisuus on tärkeä asia, sillä olen määritellyt sen oman elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Haluan olla onnellinen. Olen aina määritellyt elämäni päämääräksi ja tavoitteeksi olla onnellinen. Onneksi tajusin jossain vaiheessa, että voin olla onnellinen nyt heti. Minun ei tarvitse odottaa johonkin tiettyyn hetkeen tai tapahtumaan, että voin olla onnellinen. Voin olla onnellinen nyt ja tässä matkallani kohti muita konkreettisia tavoitteitani.

Asia siis järkytti minua enemmän, koska olen itse määritellyt onnellisuuden korkealle omassa tärkeysjärjestyksessäni. En kehdannut kysyä, että koska hän meinaa ehtiä miettiä tällaista asiaa, sillä tiedän hänen olleen viime aikoina erittäin kiireinen ja stressaantunut. En halunnut siinä tilanteessa lisätä hänen stressiään lisäämällä yhden tehtävän lisää hänen tehtävälistalleen, vaikkakin tärkeä tehtävä onkin.

ToDo: Mieti, olenko onnellinen.

Sain kuitenkin järkytykseltäni vielä kysyttyä, että miten hän on määritellyt onnen. Milloin hän voi olla onnellinen? ”Sitten kun olen vapaa” kuului vastaus.

Tilanne ei valitettavasti ollut oikea sen syvällisemmälle keskustelulle. Toivottavasti jatkamme aiheesta joskus myöhemmin vielä.

Tämä lyhyt keskustelu herätti minut kuitenkin jälleen miettimään, että olenko minä onnellinen. Onko minulla oikeus olla onnellinen, vaikka X, Y ja Z ei toteudu tällä hetkellä minun elämässäni?

Mielestäni olen onnellinen ja nautin elämästäni. Tärkeintä on nyt, että pidän kiinni tästä oikeudestani olla onnellinen, sillä välillä tekisi mieli piilottaa onni muiden katseilta, etteivät he vain tule kateellisiksi tai ajattele etten ole sitä ansainnut.

Itsekin välillä ajattelen, etten ole ansainnut olla onnellinen. Ainakaan yhteiskunnan normien mukaisesti minun ei kuuluisi olla onnellinen. Mutta hiiteen normit. Voisin maata vaikka katuojassa ilman mitään, ja voisin silti olla onnellinen siinä hetkessä.

Avain onneen on siinä, ettei aseta sille liian korkeita odotuksia ja vaatimuksia. Miksei voisi vain olla onnellinen, kun on elossa? Sinä, joka tätä nyt luet, voit tuohon lisätä vielä pitkän litanian kaikkea muutakin, mistä sinä voit olla kiitollinen ja onnellinen omassa elämässäsi. Asiat ovat loppujen lopuksi yllättävän hyvin. Etenkin kun ei lähde vertaamaan omaa autoaan naapurin autoon. Minä en edes omista autoa. Vähänkö olen varmaan onneton. Eikä minulla ole omaa taloa, ei koiraa, ei aviomiestä, ei lapsia… Vähänkö mun elämä on varmaan onnetonta… Vai onko?

Ei minun mielestäni, sillä minulla on mahdollisuus joka päivä tehdä asioita omien unelmieni eteen. Minä otan joka päivä askeleita eteenpäin. Vaikkakin pieniä välillä, mutta otan.

Se tekee minut onnelliseksi, kun minulla on mahdollisuus toteuttaa omaa elämääni ja elää itseni näköistä elämää.

Oletko sinä onnellinen?



9.1.2015

Ympyrä sulkeutui

Elämäni on ollut yhtä suurta myllerrystä vuodesta 2010 lähtien, ja vähän pienempää myllerrystä vuodesta 2004 lähtien.

Takaisin lähtöpisteeseen


Joulukuussa 2014 ympyrä sulkeutui, kun palasin takaisin lähtöpisteeseen ensimmäiseen omaan kotiini. Asun nyt samassa asunnossa, johon muutin lapsuudenkodistani 2003-2004 vuodenvaihteessa. Melkein yksitoista vuotta myöhemmin palasin takaisin.

Toisaalta tuntuu kuin olisin kotiin palannut. Toisaalta paikka tuntuu oudon vieraalta. Joitain asioita muistaa, kuten esimerkiksi kylmäkellarin sijainnin, ja sitten toisia ei lainkaan, kuten esimerkiksi millaiset taloyhtiön saunatilat olivat.

Paikka on sama, mutta silti täällä tuntuu niin erilaiselta. Minä olen täysin eri ihminen kuin tänne ensimmäisen kerran muuttaessani. Silloin olin vielä niin... en löydä sopivaa sanaa kuvailemaan sitä. Viaton? Kokematon? Lapsi?

Sama tilanne - muttei kuitenkaan


Tuntuu ihan uskomattomalta, että nyt yksitoista vuotta myöhemmin olen periaatteessa samassa tilanteessa kuin silloin - miettimässä mitä haluan tehdä isona.

Toki moni asia on muuttunut sittemmin. Minulla on muun muassa yksi korkeakoulututkinto suoritettuna. Yksi avioliitto ja avioero on koettu. Olen hankkinut itselleni ison velkasaldon.

Yhteentoista vuoteen mahtuu järkyttävän paljon eri asioita, kokemuksia ja ihmisiä. Toisaalta sinä aikana olisin voinut myös saada aikaan vaikka mitä. Olisin hiljattain viettänyt jo seitsemättä hääpäivääni, jos olisimme onnistuneet tuossa suhteessa. Valitettavasti tuo suhde päättyi viidennen hääpäivän kynnyksellä. Voin vain toivoa, että sillä elämänkokemuksella mitä olen tähän mennessä kerännyt, osaan olla tekemättä samoja virheitä nykyisessä parisuhteessa.

Elämän kiertokulku


Kai elämää voisi pitää yhtenä pitkänä opintomatkana. Meille suodaan joka päivä mahdollisuuksia kokea ja oppia uusia asioita. Minusta tuo tilaisuus pitäisi hyödyntää. Jos emme kehity, me taannumme. Se kuuluu elämän kiertokulkuun.

Minut elämä johdatti takaisin lähtöpisteeseen. Se tarjosi minulle tätä mahdollisuutta jo reilu vuosi takaperin, mutta silloin en tarttunut siihen. Onneksi jotkut mahdollisuudet toistuvat. Kun avautui uusi mahdollisuus palata lähtöpisteeseen, tartuin siihen innokkaana, vaikkakin hieman pelokkaana.

Pelkäsin miltä tuntuisi palata lähtöpisteeseen. Heräisikö minussa henkiin kaikki tunteet ja ajatukset, jotka minulla silloin oli? Rupeaisinko väkisin suremaan menetettyä, sitä kaikkea mitä minulla oli silloin, muttei ole enää? Vai osaisinko iloita kertyneestä elämänkokemuksestani, ladata akkuni tutussa ympäristössä ja kokeilla joku päivä uudestaan minne siipeni kantavat?

Kotiinpaluu


Neljä viikkoa olen nyt asunut uudessa/vanhassa asunnossani. Voin kertoa, että se tuntuu siltä kuin olisin kotiin palannut.

Tämä on minun kotini, nyt. Täällä minun on hyvä olla. Tänne on aina kiva palata päivän päätteeksi.

Täältä minun on hyvä ponnistaa joku päivä uudestaan maailmalle kohti uusia seikkailuja.