23.12.2013

Olen rakastunut...

…tai siltä minusta ainakin tuntuu. Oireet täsmäävät: ei väsytä, ei saa unta, ei malttaisi millään mennä nukkumaan tai nukkua, ei ole ruokahalua, syöminen onnistuu vain kun tunkee pakolla ruokaa suuhun ja olen tosi onnellinen ja iloinen.

Ongelmana vain on, etten tiedä kehen olen rakastunut. Mutta yksi veikkaus on - minä :-)

Nyt kun vihdoin olen yksin, ja sinut sen asian kanssa että olen yksin, ja haluankin olla yksin, niin tuntuu että miehiä pukkaa kaikista ovista ja ikkunoista. Pelkästään jo tälle viikolle saanut kuudelta eri mieheltä treffikutsun… Kyllä siinä jo vähemmästäkin menee tytön pää pyörälle.

Sitten niillä kaikilla miehillä on tietenkin vielä kauhea kiire, koska jokainen haluaa ensimmäisenä ehtiä viedä tämän tytön sydämen. Mutta saa nyt nähdä annanko sitä kenellekään, vai pidänkö sen vain itselläni. Minä nimittäin ainakin pidän siitä hyvää huolta. Noista miehistä ei ole niin takeita, että miten ne siitä huolehtii. Hylkääkö heti kun uutuudenviehätys on ohi, vai vaaliiko sitä kuin kallisarvoista ainutlaatuista aarretta.


29.7.2013

Hyvää asiakaspalvelua

Ostin viikko sitten lauantaina teknisen vempaimen. Menin kotiin ja totesin, ettei se toimi niin kuin pitäisi. Ärsytti.

Kerroin asiasta kaverille, joka pessimistisesti totesi, etten varmana saa sitä vaihdettua.

Ai en vai?

Tänään sitten pääsin käymään liikkeessä. Siellä oli sama miesmyyjä, joka oli myynyt laitteen minulle. Ja hän vaikutti siltä kuin muistaisi minut. Olin toki heittänyt jotain naurettavaa small talkia ollessani liikkeessä viimeksi :-)

Kerroin, että haluan reklamoida ostamastani laitteesta. Näytin missä vika on.

Olin liikenteessä hyvällä asenteella. Ilmaisin selvästi, että tiedän, ettei vika ole myymälässä tai myyjässä vaan tuotteen valmistajassa. En ollut mitenkään syyttävä. Tilanteen molemmat osapuolet olivat syyttömiä tilanteeseen.

Myyjä testasi laitetta, ja joutui toteamaan saman kuin minäkin. Laite ei toiminut niin kuin kuuluisi.

Sain uuden samanlaisen tilalle. Hän vielä testasi laitteen myymälässä, että se toimii.

Olin tyytyväinen.

Totesin hänelle ääneen olevani tyytyväinen. Ja olin jo lähdössä.

Perääni myyjä vielä kysyi, että olisinko vielä tyytyväisempi, jos hän tulisi kanssani kotiin käyttämään laitetta.

Naurahdin ja poistuin leveä virne kasvoillani myymälästä.

Olin saanut uuden laitteen tilalle, mitä toivoin. Mutta en missään vaiheessa tilannetta esittänyt tätä vaihtoehtoa, vaan jätin myyjälle asian ratkaisemisen ilon.

Kaupan päälle sain vielä flirttiä. Täydellistä. Minä ainakin tykkään hyvästä flirtistä ;-)


25.4.2013

Arvojen mukainen työ

Kun kerran on makuun päässyt, niin se vain helpottuu kerta kerralta. Viikko sitten torstaina tein uuden henkilökohtaisen ennätyksen. Irtisanouduin puolen tunnin työskentelyn jälkeen. Aikaisempi ennätys oli sentään muutama tunti. Tämä oli eka kerta kun en ollut ensimmäistä työvuoroa loppuun saakka.

Arvoristiriita


Nykyään arvoristiriidat estävät toimintani. Jos työ sotii arvojani vastaan en pysty sitä tekemään. Tai siis pystyn, mutta en halua. En halua huijata, valehdella, vääristellä, en edes kertoa pieniä valkoisia valheita.

En halua tehdä asioita, jotka eivät edistä ihmisen hyvinvointia. En halua suoraan olla tekemisessä turhuuden tyrkyttämisessä ihmisille. Olen siinä suhteessa huono myyjä, etten halua myydä tuotetta johon en usko sataprosenttisesti. En myöskään halua tyrkyttää. Voin kyseenalaistaa ihmisen valinnan, mutta en halua tyrkyttää. Jokainen tekee omat päätöksensä tässä elämässä.

Arvojen mukainen työ ja toiminta


Voi miettiä miksi ylipäätään jouduin arvojeni vastaiseen työhön. Koen, että minulle annettiin virheellistä tietoa työtehtävästä. Ei kerrottu koko totuutta, tai kaunisteltiin. Esimieheni antoi minun ymmärtää, ettei hän tiennyt kyseisestä asiasta, mikä tarkoittaisi sitä, ettei hän tiedä mitä hänen alaisensa tekevät.

Ongelmaksi muotoutui myös se, etten uskonut suoriutuvani työtehtävästä. Minulle asetettiin sekä tulostavoite että aikarajoite. Kun laskeskelin, kuinka paljon minulla olisi aikaa yhtä työsuoritetta kohden annetussa ajassa, totesin tehtävän mahdottomaksi. Enkä ollut huomioinut laskelmassa edes sitä, että jokainen työsuorite ei välttämättä onnistu, tai että niitä ei voi tehdä kuin liukuhihnalta. Koin mahdottomaksi suoriutua työtehtävästäni, joten menetin motivaationi. Miksi aloittaisin edes työn, josta en voisi suoriutua kunnialla loppuun. Näin ainakin uskoin, joten siksi luovutin. Päätin lopettaa.

Ehkä joku pystyy siihen, mutta kaipaisin näyttöä, että miten. Esimieheni ei ymmärtänyt kun koitin selittää syytä irtisanoutumiseeni. Hän siirsi syyn ammattitaidottomuuteeni. Epäili etten koskaan ole ollut asiakaspalvelutyössä, etten osaa kommunikoida ihmisten kanssa.

Asiakaspalvelutyöstä minulla oli tuossa vaiheessa jo vuosien kokemus, mutta annoin asian olla. Kiitin mahdollisuudesta, ja jatkoin elämääni.


Vannomatta paras - elämä voi muuttua

En ainakaan ikinä muuta maalle jonnekin keskelle ei mitään, jonnekin missä ei ole edes katulamppuja. En myöskään koskaan muuta Helsinkiin jonnekin betoniviidakkoon missä ei ole lainkaan luontoa ja omaa rauhaa. Omakotitalossa en myöskään halua asua. Sehän on pelottavaa olla ihan yksin, ilman seinänaapureita.

En myöskään koskaan hanki lemmikkieläimiä, en varsinkaan koiraa, jota täytyy käyttää ulkona monta kertaa päivässä päivittäin, ja josta lähtee karvoja. Ei.

Avioeroakaan ei voi edes harkita. Sehän kertoisi epäonnistumisesta. Kun on kerran valintansa tehnyt, siinä on pysyttävä. Eikä sillä ole mitään merkitystä oletko onnellinen vai et. Luovuttaa ei saa, ja erohan olisi luovuttamista. Vai olisiko?

Voisiko sen sittenkin miettiä niin, että pysyminen suhteessa, joka ei ole onnellinen, olisi luovuttamista. Jos pysyt suhteessa, joka ei ole sellainen kuin haluat, luovut vapaaehtoisesti jostain mitä haluat.

Viime syksynä asetin tavoitteen, että haluan onnellisen ja intohimoisen parisuhteen. Vaihtoehtoina oli joko korjata nykyinen suhde täyttämään nämä kriteerit tai sitten luopua vanhasta ja hankkia uusi suhde. Olemassa olevan suhteen korjaamista yritettiin, mutta epäonnistuttiin. Ei yritetty kunnolla. Ei tehty asioita, joista puhuttiin, ja joiden uskottiin auttavan. Ei toimittu. Enää on turha miettiä miksi. Ehkä emme vain enää uskoneet, että meidän olisi mahdollista saada yhdessä onnellinen ja intohimoinen suhde. Ja kun usko loppuu, loppuu toimintakin.

Uuden alku


Sain mahdollisuuden päästä maalle omakotitaloon eläinten keskelle pariksi viikoksi. Epäröin hetken, mutta sitten päätin tarttua tilaisuuteen. Minua houkutteli mahdollisuus päästä yksin miettimään rauhassa tilannetta sekä parisuhteessani että elämässäni.

Lähtöä edeltävänä yönä en saanut nukuttua ja oksensin koko yön. Aamun valjettua vatsa oli tyhjä, olo oli kamala ja heikotti. En pystynyt syömään. Lähdin matkaan, koska oli pakko.

Päivän olin kuin horroksessa ja lopulta iltapäivällä nukahdin uupumuksesta. Se oli uuden elämäni alku. En vain siinä vaiheessa sitä vielä tiennyt.

Uudet unelmat


Innostuin maalla asumisesta, ihastuin oman talon rauhaan, hullaannuin eläimistä ja niiden hoitamisesta. Rakastuin mieheen.

Siitä alkoi muutosten sarja, joka johti lopulta siihen, että asun nyt Helsingissä. Uusi mies on rinnalla - sain haluamani onnellisen ja intohimoisen parisuhteen. Samassa taloudessa asuu myös koira. Ja en enää osaisi kuvitella elämää ilman tuota koiraa. Hän on päivieni ilo ja pelastaa huononkin hetken.

Unelmissa siintää omakotitalo maaseudun rauhassa. Niin ne unelmat muuttuvat, kun vain antaa uusille asioille mahdollisuuden. Kokeilee jotain uutta. Rohkeasti. Et voi tietää tykkäätkö ennen kuin olet kokeillut ja kokenut.

Vaikka joka nurkka ja paikka on täynnä koiran karvoja, niin ei se haittaa. Ne ovat vain merkki siitä, että perheessä on yksi karvaisempi perheen jäsen :-) Tai siitä, että olisi korkea aika siivota ;-)


7.2.2013

Miksi kirjoitan blogia

Rakastan kirjoittamista. Se on yksi niitä asioita maailmassa, joita oikeasti rakastan tehdä. Sanoilla voi tehdä niin paljon. Sanoilla voi leikkiä. Rivien väleihin voi piilottaa viestejä ja tunteita. Tunteiden herättäminen ja tunnelman luominen sanoilla kiehtoo.

Sanoilla voi saada myös paljon vahinkoa aikaan. Kirjallinen viestintä ei ole helppoa, koska ilmeet, eleet ja äänenpainot eivät ole apuna. Lukijalle jää paljon tulkinnanvaraa. Se miten lauseen lukee, missä mielentilassa, millä äänellä ja äänenpainolla voi muuttaa lauseen sanoman täysin. Onneksi nykypäivänä meillä on esimerkiksi hymiöt apuna. Niillä voi merkitä millä mielellä asia tulisi ottaa vastaan ja millä mielellä se on kirjoitettu.

Blogi tarjoaa vertaistukea


Kirjoittaminen on myös hyvä tapa selkeyttää omia ajatuksia. Kirjoittamalla paljastuu mitä siellä pään sisällä oikein tapahtuu ja liikkuu. Miksi en sitten kirjoita vain päiväkirjaa? Eikö se ajaisi saman asian? Miksi haluan julkistaa ajatukseni?

Haluan tarjota vertaistukea. Vaikka minulle on sanottu, että kukaan ei oikeasti voi olla yhtä sekoboltsi kuin minä, niin uskon, että muissa ihmisissä on ainakin rippeitä samanlaisesta hulluudesta. Varmasti joku on ajatellut vastaavanlaisia ajatuksia kuin minä, kärsinyt vastaavanlaisista ongelmista, tuntenut vastaavanlaisia tunteita. Tai sitten tarjoan vertaistuen sillä tasolla, että lukija voi ajatella, että onneksi minulla ei asiat ei ole noin huonosti. Tai, että hänkin on selvinnyt, niin kyllä minäkin selviän.

Ihminen kaipaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, vertaistukea ja apua. Jos minulla on ongelma, niin googletan. Oli se sitten tekninen ongelma, ruoanlaittoon tai terveyteen liittyvä tai mihin tahansa. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy vastaus yleensä asiaan kuin asiaan. Ja jos ei muuta, niin vertaistukea lukemattomilta keskustelupalstoilta, ja blogeista.

Kirjoittaminen avaa silmäni


Usein kun kirjoitan jotain blogiini, niin pian joku avaa silmäni näkemään laajemmalle. 

Vuodenvaihteessa kotimääritelmäni meni uusiksi. Ensin kirjoitin, että "koti on siellä missä on sänky, jonka tyynyyn voi painaa väsyneen päänsä illalla ja jonka lämpimän peiton alle voi käpertyä." Pian jouduin toteamaan, että "koti on siellä missä minäkin olen. Piste. Ei vaatimuksia nukkumisolosuhteiden suhteen."

Viimeksi kirjoitin, että "kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan - ei töihin eikä parisuhteeseen." Sitten tapasin miehen, joka elää juuri näin. Hänen ei tarvitse poistua kotoaan vaan elämä tuo hänelle kaiken mitä hän tarvitsee - myös sen parisuhteen. Hänen elämänsä on niin helppoa, että kaikki eivät sitä pysty hyväksymään. Joitakin se ärsyttää, kun joku niin sanotusti pääsee elämässä helpommalla.

Itse uskon kiertokulkuun. Jos joku pääsee tässä elämässä helpommalla, niin hän on todennäköisesti edellisessä elämässä tehnyt jotain ansaitakseen nyt helpomman elämän. Sekin vaikuttaa miten asioihin suhtautuu. Toisen mielestä elämää suurempi ongelma on toisen mielestä vain pieni mutka matkassa.

Tunnekuohusta eroon kirjoittamalla


Tämäkin teksti syntyi nyt, koska halusin päästä eroon tunnekuohusta. Minun piti alunperin kirjoittaa aivan toisesta aiheesta, mutta sormeni lähtivät näpyttelemään jotain aivan muuta ja lopulta syntyi tämä teksti. Ihmismieli on todella kiehtova.

Ajatuksille tulee antaa aikaa ja tilaa tulla. Itse ainakin saan parhaat ideat, kun en painosta enkä vaadi. Olen rauhassa, rentoudun ja annan ajatusten virrata vapaasti. Flow-tilaksi sitä varmasti voisi myös kutsua. Flow-tilassa syntyvät myös parhaat tekstit. Pakottamalla ei synny minusta mitään hyvää. Sopivan rennolla otteella ja asenteella syntyvät parhaat tekstit ja ideat, ja elämäkin sujuu parhaiten.

Elämää ei tule ottaa niin vakavasti. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :-)


31.1.2013

Sä et tiedä miltä musta tuntuu

Haluan jakaa elämäni sielunkumppanin kanssa. Mutta niin kuin tavataan sanoa, kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan - ei töihin eikä parisuhteeseen. Etenkin, kun asuu metsän keskellä eikä näe yhtään ihmistä päivän aikana, niin parisuhteen löytyminen on erittäin epätodennäköistä. Näin ollen laitoin profiilin nettideittisivustolle ja annoin siten elämäni miehelle mahdollisuuden löytää minut sitä kautta.

Nettideittaulun ihmeellinen maailma


Profiilini tuotti tulosta eli treffikutsuja. Eräs henkilö teki suuren vaikutuksen kirjoittamallaan viestillä ja olin innokas tapaamaan miehen viestin takaa. Sovittiin treffit, ja hän pyysi kuvaa minusta, jotta hän sitten tunnistaa minut tavatessamme. Annoin hänelle puhelinnumeroni ja kerroin, että sen googlettamalla hän löytää nimeni ja sen googlettamalla kuvia. Jätin hänen päätettäväkseen kuinka paljon hän haluaa minusta tietää ennen ensitapaamista.

Kiusaus oli kuulemma ollut liian suuri ja kuvien katsomisen lisäksi hän oli lukenut muun muassa  blogitekstejäni.

Se oli kieltämättä hieman outoa ja epämiellyttävää olla treffeillä ventovieraan ihmisen kanssa, joka kuvittelee tuntevansa sut. Minua ei oikein huvittanut kertoa mitään, koska hän tiesi jo niin paljon, tai ainakin oli tietävinään.

Kun kerron irtisanoutuneeni viime syksynä työpaikasta, hän ilmaisee tietävänsä mistä, mutta ei kuitenkaan sano sitä. Minulle tulee taas sellainen olo, ettei hän tiedä, että hän yhdistää asian johonkin toiseen työpaikkaan, toiseen irtisanoutumiseen, sillä mielestäni en ole kirjoittanut tästä irtisanoutumisesta blogiini. Ja tekstejä nyt selattuani en löytänyt kohtaa, jossa olisin kertonut viimeisimmästä irtisanoutumisesta.

Vastaavia kummallisia tilanteita tulee useampia. Hän kyselee asioista, joista on lukenut blogistani sen sijaan, että yrittäisi tutustua minuun. Juttuintoni katoaa ja lopputreffien ajan vain kuuntelen hänen juttujaan ja vastailen kysymyksiin, jotka useimmiten sisältävät ennakko-oletuksen.

Päälläni olevasta paidasta hän päättelee, että olen tunteellinen ihminen. Ok. Hänen päällään olevasta paidasta päättelen, että hänellä on hilseongelma tai ainakin erittäin kuiva päänahka.

Mä tiedän miltä susta tuntuu


Pisteenä iin päälle hän toteaa treffien loppupuolella tietävänsä miltä minusta tuntuu. Siinä kohtaa meni minun kuppini nurin ja totesin, että et voi tietää. Jätkä kuvittelee tuntevansa minut läpikotaisin ja väittää vielä tietävänsä miltä minusta tuntuu. Hän sitten korjasi lausuntoaan, että hän tietää, miltä hänestä tuntuisi siinä tilanteessa. Aivan! Mutta siitä ei voi automaattisesti vetää yhtäläisyysmerkkiä siihen miltä minusta tuntuu.

Älä oleta vaan kysy


Kuvitellaanpa parisuhde, jossa toinen osapuoli kuvittelee aina tietävänsä miltä toisesta tuntuu, koska hän kuvittelee sen miltä hänestä itsestä tuntuisi siinä tilanteessa. Hän ei kysy, vaan olettaa. Onko toimiva parisuhde? Ei minun mielestäni.

Se on mahdollista ja toivottavaa, että parisuhteessa oppii tulkitsemaan toista. Oppii tulkitsemaan toisen eleitä ja ilmeitä. Lisäksi olisi toivottavaa olla niin sanotusti samalla aaltopituudella.

Kommunikointi energiatasolla on myös mahdollista. Tunteesi ja fiiliksesi vaikuttavat energiakenttääsi ja puolisosi voi sitten aistia nämä energiakentän muutokset. Tämä on mahdollista ja tätä on mielestäni parisuhde parhaimmillaan.

Mutta kaikki tämä vaatii harjoittelua, kalibroimista ja herkkää ihmistä. On ensin kalibroitava, mitä mikäkin ilme ja ele tarkoittaa. Ja vaikka kalibroisikin ne, niin ei ne silti välttämättä aina pidä paikkansa.

Eli jos ei liikuta energiatasolla, niin on hyvä kysyä toiselta, miltä tuntuu. Kysymällä osoittaa välittävänsä toisesta. Osoittaa, että on kiinnostunut toisesta ihmisestä, hänen tämän hetkisistä tunteistaan ja ajatuksistaan.

Toivoisin, että jokainen kumppania kaipaava löytäisi sellaisen puolison, jonka kanssa kommunikoida energiatasolla. Emme kaikki vain ole vielä valmiita siihen. Ja niin kauan kun se ei onnistu, tulee kommunikoida sillä tasolla, jolla pystyy, oli se sitten suullista, kirjallista, viittomakieltä, eleitä...

Mutta tärkeintä on, että kommunikoi; kysyy ja on kiinnostunut. Ei saa olettaa. Olettamisella mennään metsään ja pahasti. Itsekin päädyin tänne metsän keskelle asumaan.


16.1.2013

Yksin olemisen tuska höystettynä sydänsuruilla

Joudun myöntämään, että äitini oli oikeassa. Se muuttui itkuksi.

Eka kerta yli 12 vuoteen kun olen yksin. Koko 2000-luvun olen elänyt parisuhteessa. Kumppani on vain vaihtunut pari kertaa.

Mutta nyt kukaan ei odota minua kotiin. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä missä kuljen. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä mitä teen.

Nyt tiedän millaista on olla yksin. Tuntuu siltä kuin olisi yksin tässä maailmassa. Ei ole ketään, jolle soittaa ja kertoa miten päivä meni. Tai on, mutta ei sellaista, jota se oikeasti kiinnostaisi sillä tasolla kun haluaisin.

Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa elämä - elämän surut ja ilot - elämän pienet ja suuret asiat.

Musiikin kuuntelu sattuu. Joko siitä herää muistoja, jotka herättää ikävän tai sitten muuten vain sanat osuvat tämän hetken ei-niin-mukavaan tunnetilaan ja voimistavat sitä.

Liikkuminen sattuu, koska muistoja on kiinnittyneenä paikkoihin joissa kuljen. Paikallaan pysyminen sattuu, koska se missä nyt asun, on paikka, jossa viimeksi näin rakkaani.

Odottaminen on ajanhukkaa


Seison ikkunan luona ja odotan. Mitä odotan? Sitä että rakkaani tulisi, ottaisi syliin ja sanoisi, että kaikki on hyvin. Se oli vain painajainen. Kaikki on hyvin. Olen tässä, luonasi, nyt ja aina - ikuisesti.

Mutta mitään ei tapahdu. Kukaan ei saavu. Seison vain ikkunan luona ja odotan turhaan, että joku muu tekisi minun onnelliseksi. Onnellisuuteni on kuitenkin kiinni minusta itsestäni. Omista toimistani. Olen itse vastuussa onnestani.

Askel askeleelta eteenpäin


Lakkaan siis odottamasta ja teen... teen jotain. Vaikka sydämeeni sattuu jatkan elämääni tavalla tai toisella. Se, että saa lähetettyä yhden sähköpostin on askel eteenpäin. Se, että saan syötyä on askel eteenpäin. Se, että hymyilen peilikuvalleni, se että nauran - se tuntuu hyvältä ja se on iso askel eteenpäin.

Elämä voittaa. Jatkan eteenpäin. Salaa kuitenkin toivon vielä herääväni painajaisesta. Mutta jos niin ei sattuiskaan, niin en ole jäänyt tuleen makaamaan vaan olen siinä sivussa jatkanut elämääni. Hyppään kelkkaan mukaan sitten kun olen siihen valmis. Tällä hetkellä ikään kuin seuraan sivusta, mitä teen. Kuka on tuo ihminen. Mihin tilanteeseen hän on joutunut. Miten voisin auttaa häntä.

Maanantaina kotiin tultuani totesin itselleni ääneen: "Kiva kun tulit kotiin, oli ikävä sua." Itkuhan siitä seurasi, mutta ehkä joku päivä se saa jo hymyn huulille. Nähtäväksi jää kuinka pian tuo päivä saapuu.

Lähetän rakkauteni kaikille, jotka jakavat tämän tunteen kanssani, jotka ymmärtävät miltä tuntuu olla yksin ja joiden sydän on särkynyt.

Tämä on arvokas kokemus muiden joukossa. Elämä jatkuu. Kuitenkin toivon, että minulla olisi joku jonka kanssa jakaa kauniit tähtitaivaat. Elämä on mielestäni kauniimpaa jaettuna.


7.1.2013

Onnen jakamisen vaikeus

Hämmästykseni on ollut suurta seuratessani ihmisten suhtautumista äkilliseen elämän muutokseeni. Vaikka olen nyt onnellisempi kuin koskaan, niin ihmiset toivottelevat minulle jaksamista kuin olisin sairas tai minulla olisi asiat huonosti.

Minusta kuitenkin muutoksen hyvät puolet kattavat reilusti huonot puolet. Enhän muuten olisi lähtenyt koko muutokseen, jos sen jälkeen en kokisi elämääni parempana kuin ennen. Haluaisin vastaanottaa onnitteluja voivottelun sijaan. Olen löytänyt rakkauden. Minusta se voittaa mennen tullen sen, että joudun luopumaan vanhasta, toimimattomasta parisuhteesta.

Hädässä ystävä tunnetaan


Sanonta sanoo, että hädässä ystävä tunnetaan. Olen nyt todennut, että sama pätee myös onneen. Ihmiset eivät ole halukkaita liittymään onneeni. Haluaisin heidän iloitsevan kanssani löytyneestä rakkaudesta ja onnesta, mutta päinvastoin olen saanut osakseni vihaa ja torjuntaa. Isäni totesi kylmästi, että sillä ei ole merkitystä olenko onnellinen vai en, joten hän ei hyväksy tekoani lähteä onnettomasta suhteesta rakkauden perään.

Päämääränä onnellisuus


Olen asettanut elämäni tavoitteeksi ja päämääräksi olla onnellinen. Olla onnellinen jokainen hetki, joka minulle suodaan. Joten näin ollen olemme isäni kanssa täysin eri linjoilla, jos hänen mielestään onnellisuudella ei ole merkitystä. En enää ihmettele miksi emme tule toimeen, jos olemme näin eri linjoilla siitä asiasta, jonka olen itse valinnut tärkeimmäksi asiaksi tässä elämässä.

Jotenkin ympärilläni olevien ihmisten on vaikea uskoa onneni kestävyyteen. "Kyllä se vielä itkuksi muuttuu." Miksi meidän on niin vaikea uskoa toisen onneen? Miksi meillä on tarve jarrutella toista? Miksi yritämme väkisin vetää pää pilvissä leijuvan alas?

Vaikka tämä onni ei kestäisi loppuelämää, olen silti tyytyväinen. Olen kokenut jotain niin uskomattoman hienoa, niin suuria tunteita, että se on ollut kaiken tämän arvoista. Ja nyt minulla on mahdollisuus tehdä siitä loppuelämän kestävä onni. Jos en olisi alunperinkään lähtenyt kokeilemaan onneani, en olisi antanut itselleni siihen edes mahdollisuutta.

Pyrin elämään tässä hetkessä. Olemaan nyt onnellinen. Tämä hetki on tärkein, koska se on ainoa hetki, jossa elämme koko elämämme. Kun keskityn olemaan onnellinen aina nyt tässä hetkessä, niin takaan onnellisuuteni tulevaisuudessakin. Mutta minun ei tarvitse keskittyä tulevaisuuteen ollakseni tulevaisuudessa onnellinen, vaan ainoastaan tähän hetkeen. Ja tässä hetkessä minun on myös helpointa tehdä itseni onnelliseksi.

Olen onnellinen, nyt.