22.12.2012

Elämä kertaheitolla uusiksi

Kirjoitin viime tekstissä oman elämän syrjähypystä. Kävikin niin, että tykkäsin tuosta syrjähypystä niin paljon, etten halunnut enää palata entiseen. Olin löytänyt jotain parempaa - jotain joka tekee minut onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi.

Olen tilivelvollinen itselleni. Olen itse yksin vastuussa omasta onnellisuudestani. Elämäni päätavoite on olla onnellinen, joten minun on oltava valmis tekemään asioita onnellisuuden eteen. Lisäksi Uskalla Innostua valmentajana minulla on velvollisuus tehdä omasta elämästäni mahdollisimman innostavaa ja onnellista. Miten voisin muuten innostaa sinua tekemään muutoksia, jos en itsekään siihen kykenisi.

Sydämen ääntä seuraten


Ympäristön hämmästys on ollut suurta. Päätöstäni ei täysin ymmärretä vaan se aiheuttaa enemmänkin kummastusta. Puolestani ollaan pahoillaan ja surkutellaan miten nyt pärjään. Ihmiset ympärilläni käyttäytyvät kuin olisi tapahtunut jotain kamalaa. Minun on hieman vaikea suhtautua siihen, koska minun mielestäni on tapahtunut hyvää.

Tämä on minulle askel eteenpäin eikä taaksepäin. Tämä on minulle jättiloikka kohti onnellisuutta. Seuraan sydämeni ääntä. Järjellä tätä nimittäin ei voi selittäää. Tämä vain tuntuu hyvältä. Ja se tuntuu oikealta. Sydän tietää mitä se tahtoo.

Rakastuin


Rakastuin maaseutuelämään. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta luonnon keskellä, elämän kiireettömyydestä ja eläinten vilpittömyydestä. Pääsin hyvin rytmiin eläinten ruokinnassa ja oli ihanaa, kun oli joku josta huolehtia ja joka odotti kotiin. Rakastin olla ulkona tekemässä lumitöitä ja hengittämässä kirpeän raikasta talvi-ilmaa.

Rakastuin mieheen. Menin "keskelle-ei-mitään" löytääkseni itseni. Omalla tavallaan löysinkin itseni. Löysin miehen, joka toi minusta esiin uusia puolia. Tai ei ne mitään uusia puolia ole. Ne on vain sellaisia puolia, joita olen piilotellut vuosia tai joita en ole aikaisemmin ymmärtänyt minuksi. Koen nyt olevani enemmän oma itseni. Löysin itseni sieltä keskeltä-ei-mitään.

Koti on siellä missä minäkin olen


Kodin määritelmä meni myös uusiksi. Jouduin yksinkertaistamaan sitä. Viimeksi kirjoitin, että "koti on siellä missä on sänky, jonka tyynyyn voi painaa väsyneen päänsä illalla ja jonka lämpimän peiton alle voi käpertyä." Tällä hetkellä kotini on uuden miesystäväni kaverin kodissa. Nukun nurkassa patjalla makuupussissa - ja olen onnellinen. Joten koti on siellä missä minäkin olen. Piste. Ei vaatimuksia nukkumisolosuhteiden suhteen. Kun on oma rakas vieressä, sitä nukkuu missä vain.

Seuraava askel


Olen onnellinen. Toivottavasti sinäkin. Mitä sinä voisit tehdä ollaksesi vielä onnellisempi? Minulla seuraava askel on hankkia meille yhteinen koti. Vaikka kaverin nurkissa olisi kuinka mukavaa, niin oma koti on kuitenkin oma koti. Joskus sitä nimittäin kaipaa omaa rauhaa. Vaikka onhan tällaisessa "kommuuniasumisessakin" puolensa. Ennen kuvittelin, etten pystyisi siihen, mutta aika paljoon ihminen on valmis rakkauden tähden.


2.12.2012

Syrjähyppy omasta elämästä

Olen tällä hetkellä maalla. Tai kai tätä voi kutsua maaseuduksi. En tiedä. Olen ehkä hieman hämmentynyt ja käsitykseni ja määritelmäni maaseudusta on hämärtynyt tämän viikon aikana.

Olosuhteet


Minulla ei seinänaapureita. Lähin naapuritalo näkyy, mutta tuskin minun heittämä kivi lentäisi niin pitkälle. Ikkunasta näkyy peltoa ja metsää, ja iltaisin pimeää.

Ennen tänne tuloa minua pelotti hiljaisuus ja pimeys. Mutta ihan turhaan. Eihän kaikilla nykyajan mukavuuksilla varustetussa talossa ole koskaan hiljaista. Sähkölaitteet pitävät ihan samalla tavalla ääntä kuin kaupunkiasunnossakin.

Pimeätä ulkona kyllä on, koska ei ole katuvalaistusta. Mutta kun tarkemmin on ulos pimeyteen tuijottanut, on huomannut ettei se pimeys olekaan sellaista pilkkopimeää kuin on kuvitellut. Kyllä siellä hahmottaa asioita. Kyllä ikkunattomassa huoneessa on pimeämpää kuin ulkona öiseen aikaan.

Uusi määritelmä maaseutuelämälle


Kun näet ihmisen, haluat moikata. Oikein odotat, että joku ilmaantuisi yllättäen kylään, vaikka kaupunkiasunnossa et välttämättä käy edes avaamassa ovea vaikka joku soittaa ovikelloa. Haluaisit itse mennä käymään jossain kylässä vain voidaksesi jutella jonkun kanssa.

Kun on satanut lunta, on pakko lähteä kolaamaan, jos haluaa lähteä jonnekin. Kaupungissa voisi valita julkisen kulkuvälineen, jos ei omaa autoa jaksa kaivaa hangesta. Täällä, joko kolaat ja kaivat tai jäät kotiin. Yksinkertaista. Eilen jaksoin kolata ja kaivaa, tänään en. Eilen oli suurempi motivaatio lähteä kuin tänään :-)

Oma rauha


Tulin tänne ottaakseni etäisyyttä omaan arkeeni. Kokeakseni millaista maalla asuminen on. Kuullakseni paremmin mitä sisimpäni yrittää minulle sanoa ja kertoa. Tulin tänne "keskelle-ei-mitään" löytääkseni itseni. Jotkut lähtevät toiselle puolelle maapalloa etsimään itseään. Minä tulin tänne maaseudun rauhaan, pakkaseen ja hankien keskelle. En tiedä riittääkö kaksi viikkoa itsensä löytämiseen, mutta ainakin pääsee alkuun.

Koti on siellä missä minäkin olen


Jos en löydä itseäni, niin ainakin saan mukaani täältä valtavan määrän sisustusvinkkejä. Tietää mitä haluaa ja mitä ei halua, kun lähtee joskus omaa unelmakotiaan etsimään tai rakentamaan. En ollenkaan odottanut, että kun tulen maalle, pääsen nauttimaan luksuksesta, mutta niin kävi. Olen jopa kotiutunut niin hyvin, etten enää omaan kotiin haluisi lähteäkään. Ehkä jään asumaan tänne...

Minulle koti on aina siellä missä minäkin olen. Koti on siellä, missä on sänky, jonka tyynyyn voi painaa väsyneen päänsä illalla ja jonka lämpimän peiton alle voi käpertyä. Siinä on minun kriteerini kodille. Mikä on sinun määritelmäsi kodille?


12.11.2012

Uskalla Innostua valmentajana

Viime lauantaina oli se päivä, kun unelmani Uskalla Innostua tapahtumassa valmentamisesta toteutui. Pääsin vetämään yhden osuuden Saa mitä haluat -valmennuspäivästä.




En muista tarkalleen, koska tämä unelma syntyi, mutta ehdottomasti jatkossa muistan, koska se toteutui :-) Alle kaksi vuotta synnystä kuitenkin on, koska siitä on alle kaksi vuotta kun olin itse ensimmäisen kerran Saa mitä haluat -valmennuksessa.

Jännittikö?


Monet kysyivät minulta tuon päivän aikana osuuteni jälkeen, että jännittikö? Ei jännittänyt. Ei ainakaan sillä tavalla kuin minä jännityksen koen. Tai ehkä sitä olotilaa voisi kuvailla sanoilla positiivinen, innostunut, odottava jännitys. Ei sellainen kauhusta kankeana, jäätymisjännitys, ettei saa sanaa suustaan tai pysty ajattelemaan selkeästi.



Miltä tuntui?


Lisäksi kysyttiin, miltä se tuntui. Ei se tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Se oli vain tosi kivaa ja tuntui luonnolliselta. Se tuntui hienolta olla siellä yleisön edessä. Olin innoissani. Ja olin ylpeä. Minusta kaikki meni loistavasti ottaen huomioon, että kyseessä oli ensimmäinen kertani.

Toki minulla on vielä paljon opittavaa esiintyjänä ja valmentajana. Mutta hei, se oli ensimmäinen kertani! Kai muutama moka on sallittu? Pääasia on, että selvisin hengissä, joten minulla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.




Yleisön palaute


Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, miltä minusta tuntui, jos yleisö ei tykkää, koska heitä vartenhan tapahtumia järjestetään. Pakko myöntää, että palautteiden lukeminen tuntuu pahalta, kun niissä ei ole pelkästään positiivisia juttuja. Olen huono ottamaan palautetta vastaan. Rakentava palaute on toki aina paikallaan, mutta silti se tuntuu pahalta. Pieni perfektionisti sisälläni nostaa päätään ja alkaa mollaamaan minua.

Mutta tehty mikä tehty. Sanottu mikä sanottu. Kokemuksesta ja palautteesta on otettava opiksi ja kehityttävä seuraavaa kertaa varten. Ja perfektionistin suu on teipattu kiinni.




Uusi mahdollisuus


Kyllä minusta kuitenkin sen verran tykättiin, että saan vielä uuden mahdollisuuden. Ja toivottavasti vielä monen monta mahdollisuutta sen jälkeen, sillä tätä minä haluan tehdä. Tästä minä nautin.

Olo on ollut aivan uskomattoman hieno lauantain jälkeen. Olen onnellinen. Olen saavuttanut suuren unelmani ja päässyt vihdoin tekemään sitä mitä minä rakastan tehdä.

Ja lauantaina saamani kokemuksen tuoman rohkeuden avulla, olen taas kurkottanut hieman korkeammalle tähtiin ja uskaltanut tänään tehdä asioita, joita en olisi aiemmin uskaltanut. Mukavuusalueeni on taas laajentunut, joten pääsen jälleen kurkottamaan hieman pidemmälle :-)

Suunnitelma B


Tänään minulla myös syntyi uusi unelma ja sain varasuunnitelman. Jos ura valmentajana ei aukea, niin voisin harkita stand up koomikon uraa. Se voisi olla hauskaa :-)

Henkilökohtaisessa valmentamisessa rakastan sitä kun saan ihmisen hymyilemään. Sitä hetkeä, kun valmennettavalla syttyy lamppu ja ahaa-elämys hymy leviää kasvoille.

Mutta rakastan myös sitä, kun saan ihmisen nauramaan. Ja rakastan ihmisiä, jotka saavat minut nauramaan. Tie tämän tytön sydämeen käy naurun kautta ;-)

5.10.2012

Vihdoin aihetta ylpeyteen

Maanantaina koin itselleni uuden tunteen. Olin ylpeä omasta saavutuksestani suoritettuani BioSignature-kurssin. Pitelin kädessäni kurssitodistusta, ja silloin tuo tunne valtasi minut. Edelleen kun otan todistuksen käteeni, se tunne valtaa minut. Leveä hymy leviää kasvoilleni ja tulee halu vuodattaa muutama onnen kyynel :-)

Olin suoraan sanottuna yllättynyt tästä tunteesta. En ole aiemmin tuntenut sitä. Peruskoulun päättötodistus ei merkinnyt mitään. Lukion päättötodistus ei merkinnyt mitään. Ylioppilastodistus oli pettymys. Tulokset olivat toki hyvät, mutta eivät täyttäneet minun odotuksiani, joten en osannut iloita.

Kuusi vuotta myöhemmin pidin kädessäni korkeakoulututkintotodistusta. Edelleenkään ei tuntunut missään. Suurempi ilon aihe oli ollut opinnäytetyön valmistuminen ja sen kädessä pitäminen kansitettuna. Se oli ensimmäinen julkaistu "kirjani". Toivon, että lisää seuraa tulevaisuudessa ;-)

Ikioman unelman saavuttaminen 


Mikä tässä uusimmassa todistuksessa sitten oli niin erilaista ja erikoista, että koin vihdoin aihetta ylpeyteen? Varmaankin se, että tämä oli jotain, jonka olin ihan itse keksinyt. Se oli minun ideani. Minä tein itsenäisesti päätöksen lähdöstä, ilmoittauduin, hankin tarvittavat rahalliset resurssit ja materiaalit, varasin hotellin ja matkat - ja tietenkin lopulta matkustin, osallistuin kurssille ja pääsin läpi :-) Tässä se kuulostaa helpolta, mutta tuo toimintaketju vaati minulta uskomattoman monen vanhan ajatusmallin muuttamista ja pelon voittamista, mutta minä tein sen 'just do it!' -asenteella ja siksi minulla on aihetta ylpeyteen.

Paluu juurille


Nyt minusta tuntuu siltä, että olen löytänyt sen mitä minun kuuluukin tehdä. Mitä sisimmässäni olen aina tiennyt, että haluan tehdä. Haaveilin lukioikäisenä ravitsemustieteiden opiskelusta, mutta en lähtenyt kokeilemaan onneani pääsykokeisiin, koska en ollut lukenut pitkää fysiikkaa ja kemiaa, ja käsitin, että ilman niitä minun on turha edes yrittää.

Minusta tuntui, että olin pilannut tulevaisuuteni lukiossa tekemilläni ainevalinnoilla, mikä tietenkin harmitti aikanaan vietävästi. Harmittaa osittain vieläkin, että opintojenohjaus on niin huonolla tolalla, ettei nuoria opiskelijoita osata auttaa valitsemaan tulevaisuuden kannalta hyviä aineita. Valitsin vain ne, mitkä tuntuivat kivoilta ja helpoilta, enkä ajatellut tulevaisuuttani, koska minulla ei ollut pienintäkään hajua, mitä haluaisin tehdä isona. Tai no, oli minulla yksi haju, mutta sanotaanpa vaikka näin, että lukion äidinkielen opettaja murskasi tuon unelman tehokkaasti. Onneksi hän ei tappanut sitä kokonaan, vaan olen viime vuosina onnistunut tekohengittämään tuota unelmaa ja päivittänyt sen nykytilanteeseen sopivaan muotoon :-)

Valinnan vapaus - aina


Nyt olen onneksi oppinut, että minulla on edelleen mahdollisuus ja vapaus valita mitä haluan tehdä. Tieni tähän päivään olisi todennäköisesti ollut todella erilainen, mikäli olisin hakenut ja päässyt opiskelemaan ravitsemustieteitä Kuopioon. En aikoinaan valinnut tuota tietä, mutta nyt muutaman mutkan kautta päädyin toista tietä ravitsemusalalle ja olen nyt onnellinen opiskellessani Health Coachiksi. Ja todennäköisesti minulla ei olisi nyt niitä kaikkia kokemuksia, joita olen tämän tien kuljettuani saanut. En voi olla muuta kuin kiitollinen tekemistäni valinnoista, jotka ovat minut tähän pisteeseen saattaneet. Erityisen kiitollinen olen tästä viimeisimmästä.

Se onnellisuus ja syvä rauha, joka kumpuaa sisältä, kun tuntee olevansa oikealla tiellä, tekevänsä oikeita asioita... Sitä on vaikea kuvailla. Se vain tuntuu mielettömän hyvältä. Toivottavasti sinäkin olet kokenut sen - tai ainakin olet nyt matkalla kohti sitä.


19.9.2012

Tieni hyvinvointialalle

Allergia pelästytti


Lapsena söin normaalia koti- ja kouluruokaa. Vasta noin kymmenen vuotta sitten kiinnostuin ensimmäisen kerran siitä mitä suuhuni pistän. Sain tuolloin elämäni ensimmäisen allergisen reaktion ja minulla todettiin muun muassa pähkinä- ja karmiiniallergia. Lääkäri totesi kannustavasti, että jos syön pähkinöitä saattaa henkeni olla uhattuna, joten minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin opetella lukemaan sekä elintarvikepakkausten että kosmetiikan tuoteselosteita.

Ei lihaa omaan keittiöön


Seuraava iso muutos tapahtui, kun muutin pois kotoa. Kun olin itse vastuussa siitä mitä kannan kaupasta kotiin syötäväksi, kiinnostukseni eläinkunnan tuotteita kohtaan laimeni, sillä en osannut valmistaa niitä ja ne olivat minusta kalliita.
Luettuani Bodhipaksan Vegetarismi-kirjan päätin ryhtyä pescovegetaristiksi, mutta kun isäni kiltisti muistutti minua että suomalainen liha on paljon parempaa ja puhtaampaa kuin maailman saastaisissa vesissä uineet kalat, päätin protestiksi kieltäytyä kaikista eläinkunnan tuotteista ja ryhdyin vegaaniksi keväällä 2005. Yhtäkkiä minusta olikin tullut eläintenoikeuksien kannattaja, vaikka en edes kokenut itseäni mitenkään eläinrakkaaksi ihmiseksi :-)

Eläinten oikeuksista ympäristön suojeluun


Kiinnostuin myös ympäristöasioista ja sen seurauksena päädyin 2006 Turkuun opiskelemaan ympäristösuunnittelijaksi. Opintojen aikana mielenkiinto ympäristöasioita kohtaan laimeni, tai oikeammin sanottuna ahdistus maailman hädästä kasvoi niin suureksi että lopulta minun oli pakko ottaa asioihin etäisyyttä. Maailman pelastaminen ja maailmanlopun taakan kantaminen kävivät liian raskaaksi. Tunnollisena kansalaisena ja tyttärenä suoritin tutkintoni kuitenkin loppuun.

Ihmisten hyvinvointia edistämään


Suoritettuani korkeakoulututkinnon koin vihdoin olevani vapaa tekemään mitä haluan. Ja nyt neljä työpaikkaa myöhemmin, uskaltauduttuani lopulta täysipäiväiseksi yrittäjäksi, olen vihdoin oikeasti vapaa tekemään mitä haluan. Nyt pääsen toteuttamaan pikkutytön unelmaani omasta yrityksesta ja viime vuosien aikana herännyttä unelmaa ihmisten auttamisesta voimaan paremmin.
Tieni kulki eläinten oikeuksista ympäristöasioihin ja lopulta oman henkisen kasvun kautta yhteiskunnan auttajaksi edistämään ihmisten hyvinvointia. Vaikka matka ei ollut helppo eikä todellakaan aina mukava, niin uskon, että kaikki se valmisti minua tähän tilanteeseen. Kartutin matkan varrella monipuolista osaamista ja etenkin rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. 
Erittäin suurella ilolla otan tämän nykyisen haasteen vastaan ja lähden toteuttamaan unelmaani omasta valmennusyrityksestä :-)
P.S. Ja tämä toteutui nopeammin kuin olisin ikinä uskaltanut toivoakaan :-)


21.5.2012

Yrittäjyyden unelma

Olen lapsesta saakka halunnut yrittäjäksi, mutta en tiennyt minkä yrityksen haluan perustaa. Tiesin vain haluavani yrittäjäksi.

Kotona lempileikkejäni olivat ruokakauppa ja postitoimisto, minä tietenkin tiskin ja kassan takan. Mummolassa olin rakentanut isoon Fazerin konvehtirasiaan oman lipunmyyntitoimiston. Se leikki oli tosi kiva. Etenkin kun mummi oli KOPissa töissä ja pappa Volvolla, niin saatavilla oli kaikkea kivaa paperikrääsää ja toimistorekvisiitta. (Siinäkin ajattelemisen aihetta, että lapselle on parhaiten kaikista leluista jäänyt mieleen tyhjä konvehtirasia...)

Tietenkin leikkeihin kuului rahaliikenne ja kuittien kirjoittaminen. Kun opin kirjoittamaan syntyi vanhanmallisella kirjoituskoneella sopimustekstejä ja kauppakirjoja. Tietokoneen myötä näiden dokumenttien teko oli vielä helpompaa, ja lisäksi pysty tulostaa ja kopioida. Silloin sitä tunsi itsensä jo aika ammattilaiseksi.

Ala-asteella n. 10-vuotiaana tein ensimmäisen kerran bisnestä oikealla rahalla. Myin luokkakavereille itsevirkattuja penaaleja. Niistä tuli iso hitti meidän luokalla ja kaikki halusi sellaisen. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt hieman panostaa markkinointiin, niin olisi ehkä saanut laajennettua liiketoiminnan vielä rinnakkaisluokkiin ja ehkä muillekin luokka-asteille. Mutta ehkä väsyin sarjatuotantotyöhön ja innostus lopahti sen takia :-) Ja muoti on vaihtuvaa, joten olisi varmasti myös pitänyt tuotekehitykseen panostaa hieman resursseja.

Teini-iässä yrittäjyysajatus jäi taka-alalle, kun vastakkainen sukupuoli oli suurimpana kiinnostuksen kohteena. Lukioaikana alkoi taas yritysideat pyöriä päässä. Vuonna 2005 löysin veganismin, joten halusin perustaa vegaanisen kaupan. Veganismiin perustuvaa liiketoimintaa ovat onneksi monet perustaneetkin nyt 2000-luvulla, joten sillä saralla on jo todella hyvin tarjontaa verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

En tarkalleen muista koska virisi ajatus omasta valmennusyrityksestä. Se oli varmaan joskus 2010-2011 vaihteessa. Työskentelin silloin liikkeenjohdon konsultin ja työnohjaajan sihteerinä. Tuo yritysidea on nyt sellainen, jonka oikeasti haluan toteuttaa.

Haluan auttaa ihmisiä päästämään irti menneisyyden painolasteista, nauttimaan tästä hetkestä ja astelemaan itsevarmana ja luottavaisena kohti parempaa huomista. Vielä on muutamia esteitä matkan varrella ja matkaa kuljettavana, mutta tiedän saavuttavani unelmani jonain päivänä, kun vain sinnikkäästi jatkan matkaa eteenpäin.

Uudeksi lempilausahdukseni on muodostumassa: "Se mikä ei tapa, se vahvistaa." Olen kohta ihan helvetin vahva, niin fyysisesti kuin henkisestikin.


19.2.2012

Pipolätkää

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa mukaan kunnon pipolätkäpeliin läheisellä luistinradalla. Hauskaa oli!

Porukka oli ihanan sekalainen kokoonpano suomen- ja ruotsinkielisiä ja ikähaitari oli 9-27. En ollut ennen kokenut vastaavaa. Enimmillään meitä oli pelissä 11, mikä on tosi paljon, mutta porukka koostuikin kolmesta erillisestä ryhmästä: meidän seitsemän hengen pohjaporukasta ja kahdesta paikalle sattuneesta kaverusparista, jotka pyydettiin mukaan peliin.

Oli ihana huomata kuinka hyvin ikäero otettiin huomioon pelatessa ja se, että kentän laidalle ilmaantuneet aina pyydettiin mukaan peliin. Ihanan suomenruotsalaista. En usko, että suomalaiset olisivat niin tehneet, mutta mistäpä minä tiedän...

Toivottavasti ei jäänyt talven viimeiseksi peliksi, vaan pääsen vielä luistelemaan jalat kipeiksi ja nauttimaan pelin jännityksestä. Lisäksi jääkiekko on loistava EKT eli energiankulutustreeni. Hyvää intervalliharjoittelua korkeilla sykkeillä.

Ainoana miinuksena suurehko loukkaantumisriski. Minä ainakin kaipaisin pehmustetta takapuoleen, ettei se perseelleen kaatuminen sattuisi niin ikävästi. Onneksi kaaduin eilen vain kerran :-) ja vielä suht pehmeästi...

Ensi kertaa odotellessa.



18.2.2012

Leaf Areenan kanta-asiakaspäivä 18.2.2012

Tänään oli Leaf Areenan ensimmäinen kanta-asiakaspäivä, joka toivottavasti aloitti jokavuotisen perinteen. Tapahtumaan oli ilmoittautunut lähemmäs 60 henkilöä, mutta lopulta paikalle vääntäytyi lauantai-aamuna vain noin 30 henkilöä. Mutta tämä ei tietenkään minua haitannut, sillä pääasiahan oli, että minä ja puhujat olivat paikalla :-)

Trainer4You


Minulla ei ollut mitään ennakkotietoa ensimmäisestä puhujasta, joka oli Trainer4You:n henkisestä valmennuksesta vastaava Jorma Vaara. Hänen esityksensä oli hyvä. Hänellä oli hyviä, herättäviä tutkimustuloksia. Esimerkiksi, että Britanniassa naiset laihduttavat elämässään keskimäärin 31 vuotta ja miehet 28 vuotta. Monta vuotta sinä olet laihduttanut? Monta vuotta aiot vielä laihduttaa?

Kun jälkikäteen katsoin internetistä hänestä tietoja, niin hänellä onkin NLP-koulutuksia käytynä, joten se selittää paljon esityksen hyvyydestä, ja kertoo mihin oppeihin hänen henkinen valmennuksensa pohjaa.

Trainer4You:lla näyttää olevan mielenkiintoisia koulutusmahdollisuuksia, mikäli on kiinnostunut tekemään uraa kuntoilualalla tai vaikka vain kohentamaan omaa hyvinvointiaan. Minä en vain vakuuttunut, että saisin heidän Hyvinvointivalmentaja -koulutuksestaan itselleni sitä lisäoppia, jota jatkuvasti olen hakemassa, mutta kuntosaliohjaajaksi tai personal traineriksi haluavalle varmasti ihan varteenotettava vaihtoehto muiden vaihtoehtojen joukossa.

Jan Sundell


Toisena puhujana oli Leaf Areenan David Kuntomaailman kummiurheilija Jan Sundell, joka valmistautuu parhaillaan kevään Classic Bodybuilding Masters SM-kisaan. Hän oli yllättävän hauska puhuja. Sai yleisön nauramaan useaan otteeseen ja samalla tykitti kovaa tutkimustietoa nopealla vauhdilla.

Aiheena oli urheilussa käytetyt lisäravinteet ja hän kävi kattavasti läpi valtavan määrän eri lisäravinteita ja niihin liittyviä tutkimustuloksia. Tiedon määrä oli aivan valtava, mutta tämä selittyi esityksen lopussa. Häneltä on syksyllä ilmestymässä kirja Hanki lihasta, polta rasvaa (Tammi), ja pakko myöntää, että minulla ainakin heräsi kiinnostus tuota kirjaa kohtaa tuon esityksen perusteella.

Kuntoilijan lisäravinteet


Niille, joita kiinnostaa proteiinit urheiluravitsemuksessa, niin terveyskirjastosta löytyy Sundellin kirjoittama artikkeli aiheesta. Mutta tiivistettynä hänen viestinsä: jokaisen kuntosaliharjoittelua harrastavan tulisi juoda harjoituksen jälkeen palautusjuoma, joka sisältää 20-30g proteiinia. Hyvä tuote on esimerkiksi Fastin Hera80. Tätä suosittelee sekä Sundell että minä :-) Kuntosaliharjoittelua aloitteleva voi saada hyvän palkkarin avulla 3kg lihasta 3 kuukaudessa! Kelpais minullekin :-)

Sundellin mukaan palautusjuoman lisäksi tulisi muistaa omega3-rasvahappojen riittävä saanti, D-vitamiini ja maitohappobakteerit, ja jos harrastaa kuntosaliharjoittelua tosissaan (4krt tai enemmän viikossa) niin lisäksi C-vitamiinilisä ja kreatiinia kuureina.

Palkkari, D-vitamiini ja omega3 ovat minulla kunnossa. Maitohappobaktereeja en ole koskaan käyttänyt, mutta voisin toki harkita niitä, jos joku suosittelisi hyvää tuotetta. C-vitamiinia en ole nyt käyttänyt, mutta voisin käyttää, jos joku älyää minulle sellaista myydä. Kreatiinia olen kokeillut, mutta nyt en lähde sille tielle.

Loppuarvio: Kyllä kannatti laittaa herätyskello soimaan ja raahautua Leaf Areenalle lauantaiaamuna klo 10.