25.6.2011

Kohti uutta - irti työpaikkahelvetistä

Mitä jos et saisi tehdä virheitä? Mitä jos sinulle ei annettaisi toista mahdollisuutta? Miltä se sinusta tuntuisi? Olisitko silti rohkea ja yrittäisit silti? Säilyisikö rohkeutesi vaikka tulisi epäonnistumisia ja vastuualueesi pikku hiljaa pienenisi.

Minulla ei säilynyt. Rohkeuteni ja itsevarmuuteni rapisi pikku hiljaa pois. Innostuneisuuden ja oppimisen halun tilalle tuli arkuus ja epävarmuus, lopulta välinpitämättömyys.

Kerralla oikein -periaatetta noudatettiin kirjaimellisesti. Jo siinä vaiheessa kun työ oli vasta pienenä ajatusaihiona, se piti tarkistuttaa. Kaikki piti kysyä ja varmistaa ennen toimintaa. Työskentely oli ajoittain hidasta ja hankalaa - kaukana flow-tilasta.

Myönnän, minä luovutin. En jaksanut enää yrittää, sillä en uskonut siihen, että voisin oppia ajattelemaan samalla tavalla kuin pomoni, sillä en halunnut ajatella kuin pomoni. Hän kutsuu sitä työparityöskentelyksi - minä kutsun sitä työpaikkahelvetiksi.

En oppinut kysymään asioista, joiden olemassa olosta en tiennyt mitään. Koin sen liian vaikeaksi - jopa mahdottomaksi. Mutta sitä minulta vaadittiin: "Olisit kysynyt!"

Ajattelin väärin. Tilanteet aiheuttivat minussa vääriä tunteita. Reagoin väärin. Kaikkea sanomaani käytettiin minua vastaan.

Yritin sopeutua, yritin mukautua, lopulta onnistuin kivettää itseni. En enää tuntenut, tai jos tunsinkin, en paljastanut mitään ulospäin, en ainakaan sanallisesti. Minulla ei ollut enää mielipiteitä, tai toki oli, mutta en uskaltanut ilmaista niitä.

Sitten luovutin. Pitkän harkinnan jälkeen - joka kesti useamman kuukauden - minä olin valmis luopumaan "unelmieni työpaikasta". Vaikka oli kuinka hieno kasvunpaikka, niin minä en ollut valmis. En halunnut kasvaa tuolla tavalla.

Hän ei hyvästellyt, ei toivottanut hyvää jatkoa, ei kiittänyt - eikä antanut minullekaan mahdollisuutta tähän. Hän ei antanut mahdollisuutta lopettaa kauniisiin sanoihin. Hän teki selväksi ettei halua enää olla missään tekemisissä kanssani. Hän jopa poisti minut Facebook-kavereistaan ikäänkuin pisteenä iin päälle. Sille sentään pystyn jo hymyilemään :-) Mutta ennen hymyä vaadittiin monta raivon- ja itkunpurkausta.

En ikinä uskonut joutuvani työttömäksi. Olen aina sanonut etten usko työttömyyteen - enkä usko vieläkään täysin - mutta työtön olen.

Nyt etsin uutta mahdollisuutta


Jos en kuitenkaan ole vielä täysin menetetty tapaus. Jos minussa sittenkin on vielä potentiaalia onnistua jossain. Jos minua ei olekaan vielä täysin lannistettu ja muserrettu. Jos minä kuitenkin olen vielä ihan järkevä ihminen, jolla on arvoa ja oikeus tuntea tunteita.

Aion rakentaa uuden vahvemman minän itsevarmuuteni ja rohkeuteni rippeiden päälle. Aion kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Aion menestyä. Aion toteuttaa unelmani. Aion elää. Minä elän. Nyt.