25.10.2011

Kahden tunnin jumppa

Olen aina ihmetellyt, miten jotkut jaksavat jumpata kaksi tuntia putkeen. Minun periaatteeni on ollut, että vedän sen yhden tunnin niin tosissaan ja täysillä, ettei toiselle tunnille ole tarvetta. Kunnes eräänä päivänä...

Pikkusiskoni kysyi, mennäänkö kokeilemaan Les Mills Maraton -tuntia, jonka kesto on 120 minuuttia. En sanonut heti kyllä, vaan otin aikalisän ja sanoin, että haluan ensin selvittää, mitä tunti pitää sisällään. No sisältö ei selvinnyt, mutta lupailtiin, ettei tunti sisällä Les Millsin välineitä vaativia tunteja kuten Pumpia, Stepiä, Viveä... Hyvä, koska suurin pelkoni oli BodyStep.

BodyStep


Olen kerran vajaa kymmenen vuotta sitten erehtynyt BodyStep-tunnille, ja tunnin jälkeen polveni olivat niin kipeät, että minun teki todella tiukkaa päästä vajaat kaksikymmentä porrasta ylös päästäkseni kotiin. Käsivoimilla taisin raahata itseni silloin ne portaat ylös - enkä toistamiseen ole mennyt BodyStepiin.

Viime lauantaina mieleeni tuli jostain kuitenkin ajatus, että mitä jos... Mitä jos kävisin toistamiseen kokeilemassa onneani BodyStepissä... Jos toteutan tämän "älyttömän" idean, raportoin sitten miten kävi.

Se hyvä puoli nyt ainakin on, että nykyinen kotioveni on aivan maan tasolla, joten kotiin pääsee vaikka kontaten :-)

Les Mills Maraton


Lupauduin kokeilemaan Les Mills Maratonia ja sunnuntaiaamuna odotimme molemmat jännittyneinä edessä olevaa kahden tunnin treeniä. Molempia jännitti, koska emme tienneet mitä oli odotettavissa. Meistä on helpompi asennoitua treeniin, ku tietää mitä on menossa tekemään.

Minua jännitti lisäksi se, miten jaksan kaksi tuntia. Pikkusiskoni taaseen kuuluu näihin kaksi jumppaa putkeen -kuntoilijoihin, joten häntä ei kesto jännittänyt.

Olimme hyvissä ajoin salilla ja ekojen joukossa jumppasalissa, joten ehdin tarkkailla tunnille tulevia. Suureksi helpotuksekseni he näyttivät aivan tavallisilta kuntoilijoilta, joten minussa heräsi usko siihen, että kyllä minäkin selviän tästä, jos hekin selviävät.

Tunti koostui neljästä eri lajista: 30 min BodyAttack, 30 min BodyCombat :-), 30 min BodyJam :D ja lopuksi BodyBalance.

BodyAttackia en ollut ennen kokeillut, enkä ihastunut siihen tämän maistiaisen perusteella. Osan ihastuksesta vei pois pelko aamiaisen ylösnoususta sekä vatsakipu, jolle en ollut silloin vielä keksinyt selitystä ja joka siksi rajoitti hyppimisintoa.

BodyCombat on suosikkini Les Millsin tunneista, joten tämän osion aikana pääsin kunnolla vauhtiin ja sain kropan hereille.

BodyJam oli toinen uusi tuttavuus, mutta toisin kuin Attack, niin tähän tykästyin heti. Minulla oli todella hauskaa, ja olisin ehdottomasti halunnut jatkaa pidempää jammailua.

BodyBalance on vanha tuttavuus, mutta aloitettuani joogan en ole enää käynyt ko. tunnilla, koska jooga musiikin tahdissa ei oikein enää innosta. Hiljaisuus on mielestäni tärkeä osa joogaharjoitusta.

Kokonaisuutena kaksituntinen oli mukava treenipaketti ja loistava aloitus sunnuntaipäivälle. Pukuhuoneessa huomasin jalkojeni tärisevän :-)

Kaksi jumppatuntia


120 minuutin kokemuksesta rohkaistuneena kokeilin heti seuraavana perjantaina yhdistelmää BodyCombat + Zumba. Selvisin kahden tunnin putkesta, mutta kyllä minua harmitti, kun ei jalka noussut niin kevyesti Zumbassa kuin olisi voinut. Täysillä vedetty BodyCombat treeni hieman painoi jalkoja.

Seuraavana päivänä eräs kuntoilija kertoi pukuhuoneessa miten BodyStep + BodyCombat yhdistelmä toimii hänellä. Alkuun oli kuulemma totuttelemista, mutta kyllä nyt jaksaa jo hyvin ne kaksi tuntia putkeen. Lisäksi jaettiin vinkkejä, mitkä tunnit sopii yhteen ja missä järjestyksessä käytynä...

Minä en vinkkejä painanut mieleeni, sillä minä pysyn edelleen yksi jumppa päivässä -linjalla. Kun vedän sen yhden treenin antaumuksella, täysillä, energiaa säästelemättä, niin se kelpaa ja riittää minulle aivan mainiosti, jotta voin olla tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni. Toki pakettiin kuuluu vielä venyttely kotona.


19.9.2011

Zumba

Kirjoitin vajaa kaksi vuotta sitten silloisessa blogissa, että tuli käytyä elämäni ensimmäisellä ja todennäköisesti myös viimeiselle Zumba-tunnilla. No saatiin tästäkin hyvä esimerkki, ettei ikinä kannata sanoa ei ikinä.

Heinäkuun lopussa kun lempiohjaajani oli lomalla ja sen myötä lempituntini olivat peruttu, olin epätoivoinen ja päätin kokeilla sitä mitä oli tarjolla - Zumbaa.

Alkuasetelma ei ollut lupaava. Olin kokeillut lajia jo kerran ja todennut, etten pidä siitä. Toisekseen olin myös ollut ko. ohjaajan tunnilla aikaisemmin, enkä ollut pitänyt hänestä. Mutta kun avoimin mielin lähdin kokeilemaan niin sain yllättyä positiivisesti.

Ohjaaja olikin todella ihana, eikä se, että en saa hänen puheestaan aina selvää haittaa Zumbassa, ku olen muutenkin ihan pihalla kuin lumiukko :D Minulle chachaat ja mambot yms. ei sano yhtään mitään, joten joudun kuitenkin katsomaan kaikki liikkeet mallista. Koska minulle ei vasen ja oikeakaan sano mitään, niin on todella ihanaa, että hän näyttää selkeästi kummalla jalalla aloitetaan ja mihin suuntaan lähdetään. Olen sitten useimmiten menossa samaan suuntaan, ja suhteellisen usein myös samalla jalalla.

Kropan osat eivät kyllä yhtään totelleet niin kuin olisin halunnut ja näytin varmaan heinäseipään nielleeltä, mutta hauskaa oli. Siinä lajissa ainakin riittää haastetta minulle pidemmäksikin aikaa, että opin kaikki erilaiset askeleet. Minulle perusaerobicin askelsarjat ovat jo haaste, saati sitten huiman paljon nopeammat tanssiaskelsarjat.

Ja miten sitä peppua ja rintaa nyt muka sitten sheikataan, häh?! :-) Ohjaaja huutaa "shake it, shake it!" mutta tuntuu ettei mun kropassa ole sellaista toimintoa. Joko ollaan jäykkänä tai sitten heiluu koko kroppa holtittomasti :D

Mutta joku siinä lajissa viehättää. Pidän sen iloisista rytmeistä ja siitä onnistumisen riemusta,  kun joku askelsarja menee välillä edes hetken oikein.

Täytyy katsoa, josko saisin Zumban mahtumaan treeniaikatauluuni kaikkien muiden lempilajieni sekaan...


25.6.2011

Kohti uutta - irti työpaikkahelvetistä

Mitä jos et saisi tehdä virheitä? Mitä jos sinulle ei annettaisi toista mahdollisuutta? Miltä se sinusta tuntuisi? Olisitko silti rohkea ja yrittäisit silti? Säilyisikö rohkeutesi vaikka tulisi epäonnistumisia ja vastuualueesi pikku hiljaa pienenisi.

Minulla ei säilynyt. Rohkeuteni ja itsevarmuuteni rapisi pikku hiljaa pois. Innostuneisuuden ja oppimisen halun tilalle tuli arkuus ja epävarmuus, lopulta välinpitämättömyys.

Kerralla oikein -periaatetta noudatettiin kirjaimellisesti. Jo siinä vaiheessa kun työ oli vasta pienenä ajatusaihiona, se piti tarkistuttaa. Kaikki piti kysyä ja varmistaa ennen toimintaa. Työskentely oli ajoittain hidasta ja hankalaa - kaukana flow-tilasta.

Myönnän, minä luovutin. En jaksanut enää yrittää, sillä en uskonut siihen, että voisin oppia ajattelemaan samalla tavalla kuin pomoni, sillä en halunnut ajatella kuin pomoni. Hän kutsuu sitä työparityöskentelyksi - minä kutsun sitä työpaikkahelvetiksi.

En oppinut kysymään asioista, joiden olemassa olosta en tiennyt mitään. Koin sen liian vaikeaksi - jopa mahdottomaksi. Mutta sitä minulta vaadittiin: "Olisit kysynyt!"

Ajattelin väärin. Tilanteet aiheuttivat minussa vääriä tunteita. Reagoin väärin. Kaikkea sanomaani käytettiin minua vastaan.

Yritin sopeutua, yritin mukautua, lopulta onnistuin kivettää itseni. En enää tuntenut, tai jos tunsinkin, en paljastanut mitään ulospäin, en ainakaan sanallisesti. Minulla ei ollut enää mielipiteitä, tai toki oli, mutta en uskaltanut ilmaista niitä.

Sitten luovutin. Pitkän harkinnan jälkeen - joka kesti useamman kuukauden - minä olin valmis luopumaan "unelmieni työpaikasta". Vaikka oli kuinka hieno kasvunpaikka, niin minä en ollut valmis. En halunnut kasvaa tuolla tavalla.

Hän ei hyvästellyt, ei toivottanut hyvää jatkoa, ei kiittänyt - eikä antanut minullekaan mahdollisuutta tähän. Hän ei antanut mahdollisuutta lopettaa kauniisiin sanoihin. Hän teki selväksi ettei halua enää olla missään tekemisissä kanssani. Hän jopa poisti minut Facebook-kavereistaan ikäänkuin pisteenä iin päälle. Sille sentään pystyn jo hymyilemään :-) Mutta ennen hymyä vaadittiin monta raivon- ja itkunpurkausta.

En ikinä uskonut joutuvani työttömäksi. Olen aina sanonut etten usko työttömyyteen - enkä usko vieläkään täysin - mutta työtön olen.

Nyt etsin uutta mahdollisuutta


Jos en kuitenkaan ole vielä täysin menetetty tapaus. Jos minussa sittenkin on vielä potentiaalia onnistua jossain. Jos minua ei olekaan vielä täysin lannistettu ja muserrettu. Jos minä kuitenkin olen vielä ihan järkevä ihminen, jolla on arvoa ja oikeus tuntea tunteita.

Aion rakentaa uuden vahvemman minän itsevarmuuteni ja rohkeuteni rippeiden päälle. Aion kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Aion menestyä. Aion toteuttaa unelmani. Aion elää. Minä elän. Nyt.

24.4.2011

Lenkkikausi avattu

Vähän oli vielä lunta lenkkipolulla, mutta ei niin paljoa, että siellä hiihtää olisi voinut, joten lenkkeilijät ovat taas tervetulleita kuntopolulle. Talvisin se on varattu pelkästään hiihtäjille ja koiravaljakoille... ainakin siellä on koiravaljakkomerkki... Onpahan 'hyvä' syy laistaa lenkkeilystä talvella. Eihän sitä nyt muualla voi lenkkeillä, jos ei pääse viralliselle lenkkipolulle.

Yllättävän hyvin meni lenkki. Pysyin helposti sykerajoissa (60-70 %), jalka nousi, juttua riitti ja lenkki ikään kuin loppui kesken, kun olin päättänyt juosta vain yhden kierroksen.

Ainoastaan kerran syke nousi pidemmäksi aikaa yli ylärajan - kun pelkäsin yhtä isoa lintua. Sehän olisi voinut vaikka syödä minut. Onneksi se sitten kuitenkin lensi pois, niin sain sykkeen taas laskettua tavoiterajojen sisälle :-) Muita pelottavia tilanteita ei tullut eteen.

Onnistunut kauden avaus luulisi houkuttelevan pian takaisin lenkkipolulle - katsotaan miten käy.


10.4.2011

Loistava fiilis

Tämä viikonloppu on ollut todella ihana. Aurinko paistaa ja olo on mitä mainioin. Mitä nyt pientä päänsärkyä, selkä ja hartiat jumittaa ja polvessa on 7x7 mustelma perjantain jäisellä parkkipaikalla kaatumisen johdosta, mutta ei noilla ole mitään merkitystä, kun sisäinen fiilis on loistava. Tuntuu kuin sisällänikin paistaisi aurinko.

Unelmani siintävät kaukana tulevaisuudessa, mutta kun joka päivä teen jotain, jolla pääsen lähemmäksi tavoitettani, en voi olla tyytymätön. Teenhän parhaani joka päivä, sen päivän sallimissa resursseissa, joten ei ole mitään järkeä olla tyytymätön. Välillä edetään suuremmin harppauksin ja välillä hiljaa varpailla hiipien.

Sanotaan, että henkisellä tiellä kulkeminen on kuin tanssimista, välillä otetaan askeleita taaksepäin tai sivulle, mutta loppujen lopuksi kuitenkin otetaan enemmän askeleita eteenpäin.

Sellaiselta unelmani tavoitteleminenkin tuntuu.
Välillä musiikki lakkaa kokonaan.
Välillä seistään paikallaan sen takia, kun ei tiedetä mihin suuntaan seuraava askel kuuluu ottaa. Mutta tärkeintä on kuitenkin yrittäminen, joten minimoidaan paikalleen jäänti, ja otetaan koko ajan askel johonkin suuntaan, vaikka sitten menisikin väärin. Aina kannattaa yrittää. Paikalleen jääminen on pahinta mitä voi itselleen suoda.
Useimmiten kuitenkin edetään vauhdikkaasti johonkin suuntaan. Rytmikkäästi, nauraen, hymyillen, iloa pursuten ja mahdollisimman näyttävin liikkein peppu heiluen :-)

Tässä linkki yhteen hyvään pepunheilutus-kappaleeseen Robyn: Cobrastyle. Toimii mulla ;-)

Aurinkoista kevättä!


26.2.2011

Vares - pahan suudelma

En ole dekkareiden ystävä. En ole kotimaisen elokuvan ystävä. Mutta asun Turussa, joten pitihän uusin Vares-elokuva mennä katsomaan. Mutta myönnetään, en olisi mennyt, jos ei leffaseuralainen olisi ehdottomasti halunnut mennä katsomaan Varesta.

Elokuvan katsomisen jälkeen en ole edelleenkään dekkareiden ystävä. Enkä kotimaisen elokuvan. The Tourist oli minusta miljoona kertaa parempi, koska siinä juoni pääsi jatkuvasti yllättämään ja loppuratkaisukin jätti pohdittavaa, ihmeteltävää ja ihailtavaa pitkäksi aikaa leffan päättymisen jälkeen. Eikä Angelina Joliessa ja Johnny Deppissäkään nyt hirveästi mitään valittamista ollut ;-)

Siisteintä Vareksessa oli se, että se oli kuvattu Turussa. Pysty bongaamaan tuttuja paikkoja. Juoni oli minusta tylsä, kuten loppuratkaisukin. Ei vaan ollut mun leffa, mutta tulipahan nähtyä mikä tämä Vares-juttu on ja mihin kotimainen elokuva tänä päivänä kykenee. Ja onhan se kiva välillä saada jotain vastinetta niille kaikille lottoamiseen käytetyille euroille...


Tour d'Europe

Kaisa ja Christoffer Lekan Tour d'Europe on myös suosittelun arvoinen. Mukavaa luettavaa aikuiseen makuun.

Mutta saadakseen kaiken irti teoksesta, olisi osattava englannin lisäksi myös ruotsia, saksaa, ranskaa ja venäjää. Kyseessä on kuitenkin sarjakuvakirja, joten ei se suuresti haittaa, jos ei joitakin sanoja tai repliikkejä ymmärrä. Mukava lukukokemus se oli kokonaisuudessaan.

The Little Book of Bhakti-Yoga -teokseen täytyy palata myöhemmin, jos joskus kiinnostun aiheesta.


5.2.2011

Kaisa Lekan tuontantoa

Luettuani eilen Audarya Lilan, kävin heti tänään kirjastossa lainaamassa kaikki Kaisa Lekan kirjat, jotka löysin.

Kaisa's diary 5 - I am not these feet kertoo Kaisan jalkojen tarinan, joten minun ei enää tarvitse miettiä lukiessani hänen Hiljaa! Jalaton nainen puhuu. -tekstejään Anandasta, miksi hänen jalkansa on amputoitu.

Your name is Krishangi -kirja kertoo Kaisan ja miehensä Lekan häämatkasta jenkkeihin, jossa he vierailevat ensimmäistä kertaa ashramissa, jonne Tuomas Mäkinen muuttaa kirjassa Audarya Lila.

Two stories - Departure & Arrival on kaksi pientä ohutta vihkosta. Departuressa kerrotaan Kaisan illasta, hänen ollessaan yksin Lekan lähdettyä reissuun ja Arrivalissa kerrotaan Lekan reissusta. Näissä ilmenee hyvin kuinka erilaista se aika on kotiin jäävälle ja reissuun lähtijälle.

On the outside looking in koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa oli mielestäni aika rankka, koska siinä käsitellään kiusaamista, ja siitä sai tosi hyvin fiiliksestä kiinni, että miltä kiusatusta voi tuntua. Alku kattoi Kaisan elämän päiväkodista ylioppilaskirjoituksiin ja kertoi myös hänen ensikosketuksestaan Hare Krishnoihin. Toinen osa oli onneksi hieman kevyempi kertoen Lekan taustoja ja kolmas osa kertoi heidän tarinansa ensitapaamisesta lähtien. Tunnelma vaihteli aika paljon kirjan lukemisen aikana alun lohduttomuudesta uuden parisuhteen syntymisen onneen. Kirjassa viitattiin myös lyhyesti Audarya Lilan ja Kaisa's diary 5:n aiheisiin.

Minä olen pitänyt kaikista tähän mennessä lukemistani Kaisan kirjoista. Pidän vaihtelevista taitoista, teemoista, siitä miten aiheita käsitellään ja opin myös pitämään ja ymmärtämään miksi ne on englanniksi - ja aivan kuten arvelin, syynä on se, että koko maailma voisi lukea niitä, mikä on erittäin reilusti ajateltu. On myös myönnettävä, että minussa on herännyt pieni kiinnostus Hare Krishnoja kohtaan...

Summa summarum minusta on todella hienoa, kuinka Kaisa on saanut elämäntarinansa kerrottua sarjakuvan keinoin. "These are my memories. If you remember differently, please write your own book."

En tiedä kuinka paljon kirjoissa liioitellaan tai on muunneltua totuutta, mutta minä ainakin nielin ne tosikertomuksina ja pidänkin paljon enemmän tositapahtumiin perustuvasta, sillä totuus on mielestäni tarua ihmeellisempää.

Osa jutuista on kuin suoraan minun elämästäni:
K: Did I tell you I was invited to a christmas party tonight?
L: No! Are you going?
K: Of course not! It's a work thing, everyone will just get super drunk and then go home.
L: Oh man...
K: You know what the weird part is? People really look forward to these parties! And for us the´re like hell on earth!
But if they were told they´d have to live like us, never drinking or eating meat, they´d just freakt out!
L: One person´s happiness is another´s misery...
(Ote kirjasta Kaisa Leka, on the outside looking in, Absolutely Truth Press 2006)

Pystyn täysin samaistumaan tuohon yllä olevaan. Hartaimpana toiveena minulla onkin jo vuosia ollut, että löytäisin saman henkisiä ihmisiä elämääni, joita voisin kutsua kavereikseni ja joiden kanssa voisin puhua näistä asioista ... tai kirjoittaa :-)

Nyt on ollut todella mukava lukea samanhenkisistä ihmisistä ja ikään kuin osallistua heidän elämäänsä näiden sarjakuvien kautta, kiitos Kaisa.

Onneksi on vielä yksi Kaisan teos hyllyssä odottamassa lukemista... tai tarkemmin ajateltuna kaksi, mutta niistä lisää sitten lukemisen jälkeen.


4.2.2011

Audarya Lila - unohtumaton sarjakuvakirja

Minua kiehtoo ajatus luopua tästä materialistisesta elämästä ja omistautua henkiselle elämälle. Käyttää minulle suotu aika sellaisten asioiden rakastamiseen, jotka ovat ikuisia, jotka eivät katoa, kuole tai häviä. Ihailen Taavi Kassilan muuttoa Äiti Amman ashramiin Intiaan. Hän uskalsi tehdä sen, josta on haaveillut koko elämänsä.

Luin Anandasta (3/2008) artikkelin ashramelämästä. Yksi esimerkeistä kertoi Tuomas Mäkisestä ja samaisessa lehdessä oli mainos, että Kaisa Leka on tehnyt sarjakuvakirjan Tuomaksesta, joka lähti pois, ja heistä, jotka jäivät kaipaamaan häntä. Ilokseni kirja Audarya Lila The death of Tuomas Mäkinen (Kaisa & Christoffer Leka) löytyi kirjastosta.

En ole sarjakuvien ystävä eli en normaalisti lue sarjakuvakirjoja, mutta tämä olikin erilainen. Tällä sarjakuvakirjalla oli sanoma - ainakin minulle.

Kirja oli sidottu vanhaan japanilaiseen tyyliin eli jo pelkästään kirjan näkeminen oli elämys - uusi kokemus. Toimin sisäkannen ohjeen mukaan - keitin itselleni kupin teetä ja uppouduin tarinaan.

Ahmin kirjan kerralla. Alkuun kaunolla kirjoitetut tekstit tuottivat ongelmia, sillä en hahmottanut kirjaimia, mutta lopulta totuin käsialaan, ja yllätyksekseni kirja oli erittäin helppolukuinen vaikka vähän pelkäsinkin miten englannin lukeminen sujuu. Hyvinhän se sujui. Hieman ihmettelen kielivalintaa, mutta toki englanninkielisellä kirjalla on 'vähän' laajemmat markkinat kuin suomenkielisellä.

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarina kerrotaan Tumen äidin näkökulmasta, toisessa tyttöystävän ja lopuksi Tume saa kertoa, miten itse koki asiat. Kolme näkökulmaa samaan asiaan tuo mukavasti perspektiiviä asiaan ja auttaa ymmärtämään sen kuinka eri tavalla ihmiset kokevat saman asian ja millä tavalla yhden ihmisen teot vaikuttaa muiden elämään.

Now that I´m thinking about my old life, I´ve realized that trying to find happiness in the material world is like trying to eat soup with a fork. You get a taste, but you never get fulfilled.

Pidin kirjasta ja sen antamasta vertaistuesta ja näkökulmista. Nyt sain kuvaa, miltä muista voi tuntua, kun joku läheinen ihminen lähtee yhtäkkiä uudenlaiselle tielle tavoittelemaan asioita, jotka on toisille ihan vieraita ja outoja. Ja miltä tuolle tielle lähtijästä voi tuntua.

Suosittelen tuota kirjaa, ja todennäköisesti lainaan itsekin jonkun toisen Lekan sarjakuvakirjan, kun käyn palauttamassa tämän. Sarjakuvakirja ja kupillinen teetä oli erittäin mukava rentoutumistapa perjantai-iltana työviikon jälkeen.


1.2.2011

The Tourist

Olin ollut ilmeisesti kiltti tyttö, koska joulupukki toi taas jouluna leffalippuja.

Eilen ehdin vihdoin viimein elokuviin ja kävin katsomassa The Tourist -elokuvan. Oli hyvä! Angelina Jolie oli jumalaisen kaunis ja Johnny Depp oli hauska - loistava yhdistelmä. Nauraa hihitin takarivissä hiljaa. Nauroin hiljaa, koska en kuullut kenenkään muun nauravan, enkä halunnut häiritä naurullani suomalaista vakavaa yleisöä :-)

Elokuvassa oli juonenkäänteitä viimeiseen vuorosanaan saakka, joten elokuvan jälkeenkin riitti vielä pitkäksi aikaa pohdittavaa, että miten se nyt siis oikeasti meni...

Vaikka Finnkino on luokitellut elokuvan jännitys-kategoriaan, niin minä luokittelisin sen jopa romanttiseksi komediaksi. Toki siinä oli jännitystäkin, mutta silleen sopivasti, ettei oikeasti jännittänyt vaan meni jopa usein huumorin puolelle. Eikä mun romanttinen komedia sit ole lähelläkään sellaista siirappista Finnkino romanttista komediaa vaan sellainen juuri sopivan ihana :-)

Suosittelen siis The Tourist -elokuvaa, jos haluaa mennä lumoutumaan Angelina Jolien kauniista suurista silmistä ja huulista tai jos joku tykkää Johnny Deppistä... tai jos vaan haluaa viettää hauskan vajaan parituntisen nauttien kauniiden ihmisten seikkailusta ainutlaatuisessa Venetsiassa.