4.1.2010

Treeniä, leffoja ja nautintoja

Nyt on uusi treeniohjelma vedetty kertaalleen läpi. Uutta ohjelmaa tehdessä on mukava, ku paikat tulevat yleensä aina kipeäksi vaikka tekisi kuin pienillä painoilla. Voiton kyllä veivät tällä viikolla ojentajat. Ne ovat vieläkin kipeät lauantaiaamun treenistä. Toivottavasti ne toipuvat seuraavaan ojentajatreeniin mennessä :-)

Treenin lisäksi olen puuduttanut paikkojani elokuvateatterissa. Jouluaaton ja uuden vuoden välisenä aikana kävin kolme kertaa leffassa. Nyt onkin elokuvakiintiö täynnä ainakin parille viikolle. Nähdyt leffat: Lomaterapiaa, 2012 ja Avatar (3D), joista viimeinen on ehdoton suosikkini. Mielestäni se oli aivan upea elokuva.

Ennakkoluulot olivat tietenkin suuret enkä ole mikään fantasiaelokuvien ystävä, mutta tuo elokuva kyllä teki minuun vaikutuksen, joten ei ne leffaan käytetyt rahat ole ihan hukkaan menneet. Luotu maailma oli niin upea ja tarinakin oli hieno. Suosittelen.

Leffan alussa minulle kyllä tuli huono olo siitä 3D-efektistä (johtuu varmaan siitä, että kärsin matkapahoinvoinnista ja normaalissa pihakeinussakin mulle tulee huono olo), mutta onneks totuin siihen pian. Toki välillä pelästyin, että ei kai se tuhka tms. nyt päälle sada, mutta sitten muistin, että ai niin leffassahan tässä vain ollaan.

2012-elokuva taasen jätti hieman erilaiset tunnelmat päälle kuin Avatar. Leffahan oli huono, siitä ei nyt pääse yli eikä ympäri, mutta sanoma sen takana on se, joka minua mietityttää. Etenkin ku ennustus on mayojen tekemä, niin se voisikin pitää paikkansa...

Mutta niin tai näin, tuli maailmanloppu vuonna 2012 tai ei, niin sitä suuremmalla syyllä tulee muistaa se, että joka päivästä ja vielä paremmin joka hetkestä tulisi osata nauttia. Onhan tuohon h-hetkeen vielä melkein 3 vuotta, niin kyllä siinä ajassa ehtii vielä tekemään yhtä sun toista ja toteuttaa unelmiaan.

Minä aion tänään vielä nauttia hieronnasta ja sen jälkeen varmaan rentoutua uusinta Body-lehteä piikkimaton päällä lueskellen :-) Huomasin muuten eilen, että mun pärstä näkyi kolmessa Fitness Exposta otetusta kuvasta, jotka oli Body 7/09-numerossa (ja tarkennuksena, että en siis ollut siellä kilpailemassa tai töissä vaan ihan yleisönä). Sainpahan kunnon naurut :-)

Mistä sä aiot tänään nauttia?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti