15.12.2016

Tauon paikka

Välillä pitää tehdä päätös lopettamisesta, tai ainakin tauosta.


Otin 18. toukokuuta tavoitteeksi julkaista instagram-tililläni 90 päivän ajan päivittäin, jotta saisin tietää onko kalligrafia minua varten.

Päivittäin siksi, että harjoittelisin säännöllisesti.

90 päivää siksi, että siinä ajassa uudesta harrastuksesta ehtisi muotoutua tapa eikä minulla olisi mahdollisuutta luovuttaa heti ensimmäisten hankaluuksien kohdalla.


90 päivää kului, sitten 100 ja lopulta täyttyi jo 200 päivää.


Olin kyllä jo pidempään tuskaillut asian kanssa. Tekstien keksimiseen, suunnitteluun, tekemiseen, kuvaamiseen ja kuvatekstien kirjoittamiseen meni aikaa.

Julkaista piti joka päivä vaikka oli reissussa, lomalla tai sairaana.

Jos oli reissu tiedossa, tein etukäteen valmiiksi sen ajan julkaisut, mutta kaikkeen ei aina pystynyt varautumaan. Oli iltoja, jolloin väänsin rättiväsyneenä päivän postausta.


Välillä mietin, lopettaisinko, mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska putki oli liian hieno rikottavaksi. Toki myös nautin luovasta tekemisestä, etenkin kun aikaa oli enemmän käytettävissä.


Viime viikonloppuna sitten saavutin lakipisteen. Yhtäkkiä päätin lopettaa.

Koin, että jos vielä jatkan väkisin vääntämistä, puristan viimeisetkin ilonrippeet kalligrafiaharrastuksestani.

Halusin ilon takaisin. Halusin luovuuden ja luomisen vapauden takaisin.


Viimeinen asia, joka työnsi minut päivittäisten postausten lopettamisen kannalle, oli poikaystäväni. Hänen puoleltaan oli alkanut kuulua soraääniä, kun minulla ei ole aikaa hänelle. Enkä voinut väittää vastaan. Minulla ei ole ollut aikaa hänelle viime aikoina, ja itsekin haluaisin viettää enemmän aikaa yhdessä.


Kun mietin tavoitteitani ja niistä seuraavia velvollisuuksia, en ollut valmis luopumaan bloggaamisesta. Sitä haluan jatkaa. Sen lopettamisesta olisi toki vapautunut enemmän aikaa, mutta en ole valmis enkä halukas luopumaan siitä.

Jatkan kahden blogini kirjoittamista, koska se tuottaa minulle edelleen iloa. Bloggaaminen auttaa minua kasvamaan ja kehittymään kirjoittajana ja kuvaajana.


Kalligrafia on harrastus, enkä näe, että siitä koskaan tulisi mitään sen enempää. Vaikka kauniisti kirjoittaminen hauskaa onkin, pidän enemmän kirjoittamisesta. Siitä, että saan laittaa sanoja toisensa perään ja muodostaa niiden avulla juttuja, tarinoita ja jopa kurssimateriaaleja.


Päätös ei ollut helppo, mutta se oli tämän hetken päätös. Onneksi sen ei tarvitse olla lopullinen.

Kenties jatkan päivittäisiä postauksia ensi vuoden alusta. Tai ehkä jatkan satunnaisilla postauksilla, tai julkaisen vain joka toinen päivä.

Mutta ennen kuin jatkan, selkeytän itselleni mitä teen ja miksi. Mitkä ovat tavoitteeni kalligrafian ja siihen liittyvän instagram-tilini suhteen. Ilman selkeää ja motivoivaa tavoitetta en halua jatkaa. Jos teen kalligrafiaa vain omaksi huvikseni, ei ole syytä julkaista sitä sosiaalisessa mediassa. Joku syy ja peruste minun on löydettävä toiminnalle, joka vie viikostani monta tuntia.


Jätän tämän asian nyt muhimaan ja käytän luovan energiani jouluvalmisteluihin.


Haikealla mielellä selasin tähänastisia aikaansaannoksiani. 208 päivässä ehtii kyllä jo kehittyä ja saada paljon aikaan.

Olisi upeaa julkaista ensi vuonna joka päivä. 365 päivää kalligrafiaa. Mutta sellainen tavoite vaatii uhrauksia, enkä tiedä olenko nyt valmis antamaan kalligrafialle ihan niin paljon aikaa.

Sitä jään nyt pohtimaan ennalta määrittelemättömän pituisen taukoni ajaksi.